Wake me up in San Francisco

Oon pahoillani tästä San Francisco -hehkutuksesta, mutta en vaan kestä. Oon jotenkin niin rakastunut tohon kaupunkiin, etten edes ymmärrä! En edes osaa kuvailla miksi. Se on niin monipuolinen, hyväntuulinen, vaihteleva, yllätyksellinen, sykähtelevä, eloisa, värikäs. Ikinä ei tiedä mitä tulee vastaan. Kaupungin eri osat eroaa toisistaan ihan uskomattoman paljon. Ihmiset on pääosin hyväntuulisia. Ja vähän kaheleita. Tyypit on ylpeesti sitä, mitä ajattelevat. San Franciscossa ei ole epätavallista nähdä jonkun jammailevan kävellessään, räppäävän junassa, hymyilevän ihmisille risteyksissä tai muuten vaan olevan amazingly hyvällä tuulella. Eli kun palaan suomeen ja teen sosiaalisesti jotain tosi epäkorrektia - kuten vaikka jammaillen odotellessani liikennevalon vaihtumista vihreäksi - niin muistettaakoon että täällä se on sosiaalisesti ihan normi. 

Myönnettäköön, että kaupungin ilmapiiriin vaikuttaa varmaan osaltaan myös melko yleinen pilvenpolttelu (pilven haju on oikeastaan aika ominainen osa katukuvaa: jos siltä välttyy, niin on aika velho), mutta edes se ei jotenkin saa mun ihastusta vähenemään. San Francisco tunnetaan vapaasta ajattelustaan ja liberaaliudestaan, mikä on samalla upeeta että kamalaa. Se luo osaltaan sitä mielettömän upeeta ilmapiiriä, joka kaupungissa vallitsee, mutta samalla uskovana se saa mun sydämen huokaisemaan murheesta. 

Tässä kuvia muutamalta eri reissulta cityyn :) 

Pier 39 & Fisherman's Warf

Se kaikista turistimaisin osa kaupunkia, mutta silti söpö. Paljon erilaista nähtävää ja pikkuputiikkeja.

Megahyvää ja ällömakeeta jätskiä Ghirardelli Squarella.

  Crissy Field

Supersöpöä kaupunginosaa tämä puoli. Teeveestä tutunnäköisiä ihania söpöjä taloja, sekä ihana ranta, josta huiput näkymät Golden Gate Bridgelle.

Chinatown

Olin varma etten tykkäisi Chinatownista, mutta viihdyinkin siellä yllättävän hyvin. Paljon pikkukauppoja, kaikenlaista krääsää - ja paljon kiinalaisia. Tunnelma on vähän kuin lomalla olisi. 

Union Square/Powell st

Täällä näkyy hyvin paljon autenttista kaupunkilaiselämää, koska alueella pyörii paljon paikallisia eikä vain turisteja. Paljon kauppoja, ruuhkaa ja ihmisiä. Tää on yksiä mun suosikkipaikkoja koko kaupungissa. 

 

Ja tää on vasta jäävuoren huippu; en malta odottaa että pääsen taas tutustumaan lisää tähän kaupunkiin!

Trick or treat?

Tiesin, että Halloween on amerikassa iso juttu ja että sitä juhlitaan pikkuisen eri tavalla kuin suomessa. En kuitenkaan ehkä osannut odottaa, että jo syyskuussa kauppoihin ilmestyisi kaikenlaisia halloweeniin liittyviä koristeita, asusteita ja ennenkaikkea karkkia.

Perinteisen amerikkalaisen halloweenin perässä suuntasin San Josen suuntaan South Baylle yhden ihanan saksalaistytön host-perheen luokse vierailulle. Alue, jolla tää perhe asuu, on kuulemma todella hyvä karkki tai kepponen kierrosta ajatellen. Eron eri asuinalueiden välillä todella huomasi: toisissa naapurustoissa keppostelijoita ja koristeltuja taloja oli ihan mielettömän paljon ja toisilla alueilla näkyi tuskin kahta keppostelijaa. Selvästi täytyy siis tietää, minne kannattaa lähteä karkkia keräilemään.

Me haluttiin kokea perinteinen amerikkalainen halloween, joten lähdettiin isolla porukalla karkkikierrokselle. Mukana oli useampi perhe lapsineen. Ihmisiä oli liikkeellä ihan mielettömän paljon ja suorastaan ihmettelen miten vanhemmat ei hukkaa lapsiaan siinä ruuhkassa! Koska ollaan jo pitkällä syksyllä, tulee pimeä aika aikaisin ja kesken keppostelen tulikin ihan pilkkopimeää. Sen takia oli niin vaikea yrittää löytää oikeat lapset sieltä väkijoukosta. Kadulla kulki valehtelematta satoja ihmisiä suuntaan ja toiseen. Oli kyllä aika kokemus.

Mitä tulee talojen koristeluun ja ihmisten panostukseen.. No voi huh sanon minä!

Oli kyllä hauska päästä näkemään miten satasella ihmiset täällä eläytyy halloweeniin. Kaikkia taloista ei suinkaan ollut koristeltu ihan over the top, mutta jotkut oli panostaneet niin paljon etten tajua. Koristelut oli mietitty loppuun asti pieniä yksityiskohtia myöden.

Perinteisen trick or treat - kierroksen lisäksi mun halloweeniin kuului perusmaerikkalaista ruokaa sekä hyvää seuraa!

Olihan se hauskaa, mutta ei tätä joka vuosi jaksaisi. En ymmärrä, miten ihmiset jaksaa panostaa joka vuosi ihan satasella yhteen iltaan!

Seuraavaan kertaan,
E

On the top of the world

Blogihiljaisuus. Miksi? Koska mulla ei muka ole aikaa istahtaa koneelle ja päivittää mun kuulumisia. How crazy is that? 

Elämä täällä kulkee aika omalla painollaan. Viikot menee hyvin pitkälti töissä ja välissä ehtii ehkä salille tai satunnaiselle kahvikupposelle jonkun kanssa. Mun työarkihan kulkee pääosin niin, että oon töissä aamulla ja sitten taas iltapäivästä iltaan. Käytännössä mulla on siis vapaata päivällä sen aikaa, kun lapsi on koulussa. Päivät menee ihan hurjan nopeesti ohi! 

Täällä olemiseen ja perheeseen oon sopeutunut mielestäni hyvin. Lisähaasteita tähän kaikkeen tuo tän perheen uniikki tilanne ja olosuhteet. Onnellinen olen kuitenkin siitä, että saan olla tällä paikalla auttamassa ja uskon täysin siihen, että mut on tarkoitettu olemaan täällä just nyt ja just tässä perheessä. Tällä hetkellä asustelen ainoastaan isän ja pojan kanssa, kun loput perheestä (äiti & tytär) on toiselle puolella maata terveydellisistä syistä. On tää näiden elämä kyllä aika hullua ja välillä mietin, että mihinköhän oon nenäni tunkenut. Mutta kuitenkin tiedän olevani just oikeella paikalla. 

Viikonloppuisin yritän ehtiä tehdä ja nähdä niin paljon kuin mahdollista, mutta joskus on pakko vähän nukkua ja levätäkin. Oon yllättänyt itseni jo miljoona kertaa omalla energiallani ja jaksamisellani. Viime viikonloppuna hostiskä kysyi multa perjantaina, että nähdäänkö me sua tänä viikonloppuna? Se ehkä kuvaa mun viikonloppuja aika hyvin; käyn kotona keskimäärin nukkumassa ja ehkä syömässä.

Tässä pari viikkoa sitten päätin toteuttaa yhden tavoitteista, jonka olin itelleni tälle vuodelle asettanut: kiivetä mount Diablon huipulle. Diablo sijaitsee käytännössä meidän takapihalla ja sisältää lukemattomia vaellusmahdollisuuksia. Tällä hetkellä luonto on kohtalaisen kuivahtaneen näköistä, mutta näköalat on silti ihan mielettömän upeat. Se kuivuuskin korjaantunee tästä kohta, koska täällä on satanut nyt kahtena päivänä putkeen. Tietäisittepä vaan kuinka iso uutinen se on täällä kuivuuden runtelemassa Kaliforniassa. Tyypit soittelee radioon sadehavaintoja ja jokapuolella kuuluu it's raining - hehkutusta. 

Diablo. 21 km kilometriä kävelyä, noin 1200 metrin nousu.

In the battle against the mountain I WON! 

 Views from the summit, how awesome is this!

Fiilis oli melkein kuin olisi on the top of the world! Ihan mieletön tunne katsella ympärilleen, kun näkymä kantaa useiden kymmenien kilometrien päähän. Aikaa tähän kaikkeen meni yhteensä noin 6 tuntia, miljoonien valokuvapysähdysten ja huipulla tuulettelun kanssa. Yllättäen alastulo oli se ikävämpi osuus, välillä tuntui että eihän tää lopu ikinä! 

Otin ehkä miljoona selfietä (hups), mutta jostain syystä hymyilen niissä kaikissa tosi typerän näköisesti, tai sitten vaan yritän hymyillä, mutten ihan onnistu siinä? 

Tarkoituksena olisi kirjoitella lähiaikoina lisää kuulumisia hauskoista ja kivoista jutuista, joita on tullut tässä viime viikkojen aikana puuhailtua, joten stay tuned!

E