sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Dream on

Nyt on lusittu joulut ja uudet vuodet. Edessä on vuosi 2016. Yleensä en tee minkäänlaisia lupauksia vuoden vaihtumisen kunniaksi, mutta tänä vuonna tein poikkeuksen lupaamalla itselleni jotakin. Että eläisin entistä enemmän täysillä. Tätä tavoittelen elämässä aina, mutta tänä vuonna aion yrittää panostaa siihen entistä enemmän. Lupaan nähdä vaivaa löytääkseni seikkailuja elämään, lupaan poistua mukavuusvyöhykkeeltä entistä useammin sekä lupaan unelmoida ja tavoitella niitä unelma tosissani. Näistä lähdökohdista on hyvä aloittaa vuosi 2016. Ensimmäisenä konkreettisena asiana kirjoitin itsellen bucket listin, eli siis listan asioista, joita haluaisin tämän vuoden aikana tehdä. Nyt tavoitteena on sitten vain tasaiseen tahtiin ruksailla yli noita tavoitteta! 

Tässä koottuja kuvia viime vuoden parhaista hetkistä. Näitä kuvia katsomalla tajuaa, kuinka siunattu onkaan saanut olla! Mielettömiä paikkoja, mielettömiä ihmisiä, mielettömiä hetkiä. Nyt täysillä kohti vuotta 2016! 



Olkaa tekin rohkeita, uskokaa unelmiin, tavoitelkaa niitä unelmia ja eläkää täysillä! Jokainen meistä ansaitsee sen. Ei ole hullua unelmoida ja uskoa niihin unelmiin. Se on ainoa keino saavuttaa niitä haaveita. Voit istua kotisohvalla ja haaveilla, tai lähteä pienin askelin kohti sitä unelmaa. Joskus ne unelmat toteutuu miljoonakertaisesti ja joskus niitä vain ei ole tarkoitettu toteutuvaksi. Kaikesta huolimatta olet tehnyt parhaasi ja yrittänyt. Kukaan ei voi ainakaan sanoa, ettetkö olisi yrittänyt. Tätä kaikkea mä julistan myös omaan elämääni tälle vuodelle - uskallusta, rohkeutta, viisautta ja heittäytymistä, jotta voisin tavoitella kaikkea tätä.

- E

Ei kommentteja: