On the top of the world

Blogihiljaisuus. Miksi? Koska mulla ei muka ole aikaa istahtaa koneelle ja päivittää mun kuulumisia. How crazy is that? 

Elämä täällä kulkee aika omalla painollaan. Viikot menee hyvin pitkälti töissä ja välissä ehtii ehkä salille tai satunnaiselle kahvikupposelle jonkun kanssa. Mun työarkihan kulkee pääosin niin, että oon töissä aamulla ja sitten taas iltapäivästä iltaan. Käytännössä mulla on siis vapaata päivällä sen aikaa, kun lapsi on koulussa. Päivät menee ihan hurjan nopeesti ohi! 

Täällä olemiseen ja perheeseen oon sopeutunut mielestäni hyvin. Lisähaasteita tähän kaikkeen tuo tän perheen uniikki tilanne ja olosuhteet. Onnellinen olen kuitenkin siitä, että saan olla tällä paikalla auttamassa ja uskon täysin siihen, että mut on tarkoitettu olemaan täällä just nyt ja just tässä perheessä. Tällä hetkellä asustelen ainoastaan isän ja pojan kanssa, kun loput perheestä (äiti & tytär) on toiselle puolella maata terveydellisistä syistä. On tää näiden elämä kyllä aika hullua ja välillä mietin, että mihinköhän oon nenäni tunkenut. Mutta kuitenkin tiedän olevani just oikeella paikalla. 

Viikonloppuisin yritän ehtiä tehdä ja nähdä niin paljon kuin mahdollista, mutta joskus on pakko vähän nukkua ja levätäkin. Oon yllättänyt itseni jo miljoona kertaa omalla energiallani ja jaksamisellani. Viime viikonloppuna hostiskä kysyi multa perjantaina, että nähdäänkö me sua tänä viikonloppuna? Se ehkä kuvaa mun viikonloppuja aika hyvin; käyn kotona keskimäärin nukkumassa ja ehkä syömässä.

Tässä pari viikkoa sitten päätin toteuttaa yhden tavoitteista, jonka olin itelleni tälle vuodelle asettanut: kiivetä mount Diablon huipulle. Diablo sijaitsee käytännössä meidän takapihalla ja sisältää lukemattomia vaellusmahdollisuuksia. Tällä hetkellä luonto on kohtalaisen kuivahtaneen näköistä, mutta näköalat on silti ihan mielettömän upeat. Se kuivuuskin korjaantunee tästä kohta, koska täällä on satanut nyt kahtena päivänä putkeen. Tietäisittepä vaan kuinka iso uutinen se on täällä kuivuuden runtelemassa Kaliforniassa. Tyypit soittelee radioon sadehavaintoja ja jokapuolella kuuluu it's raining - hehkutusta. 

Diablo. 21 km kilometriä kävelyä, noin 1200 metrin nousu.

In the battle against the mountain I WON! 

 Views from the summit, how awesome is this!

Fiilis oli melkein kuin olisi on the top of the world! Ihan mieletön tunne katsella ympärilleen, kun näkymä kantaa useiden kymmenien kilometrien päähän. Aikaa tähän kaikkeen meni yhteensä noin 6 tuntia, miljoonien valokuvapysähdysten ja huipulla tuulettelun kanssa. Yllättäen alastulo oli se ikävämpi osuus, välillä tuntui että eihän tää lopu ikinä! 

Otin ehkä miljoona selfietä (hups), mutta jostain syystä hymyilen niissä kaikissa tosi typerän näköisesti, tai sitten vaan yritän hymyillä, mutten ihan onnistu siinä? 

Tarkoituksena olisi kirjoitella lähiaikoina lisää kuulumisia hauskoista ja kivoista jutuista, joita on tullut tässä viime viikkojen aikana puuhailtua, joten stay tuned!

E

I am not scared to jump, I am not scared to fall

Time flies so fast! Tuntuu että päivät kulkee ihan sairaan nopeesti ohi. Clayton alkaa tuntua pikkuhiljaa jo aika kodikkaalta. Kalifornia puolestaan on ihana. Täällä on niin paljon nähtävää ja niin paljon tehtävää, ettei pieni suomalainen edes ymmärrä! Maisemat on kauniita ja ihmiset on hyväntuulisia ja rentoja. Viikonloppuna ajoin viisikaistaisella, ruuhkaisella freewaylla katsellen tienviittoja, jotka sanoi muun muassa Los Angeles ja San Francisco. Tuli aika mieletön fiilis. This is it. I'm living my dream. 

En sano, että kaikki on ruusuilla tanssimista ja kultareunusteisia astioita, mutta viihdyn täällä ihan mielettömän hyvin. Tottakai kotia ja suomea on välillä ikävä. Työt ei aina ole ihan helpoimmasta päästä, vaan viikolla fiilis on usein aika väsynyt ja rättipoikki. Mutta päivääkään en vaihtaisi pois. 

Viime viikonloppu oli aika täydellinen ja sen voimalla oon liidellyt koko alkuviikon, vaikka univelka on sanoinkuvaamaton. Lauantaina oli luvassa leffa, pizzailta sekä seikkailua pikkuisessa Claytonissa kivojen kuvien ja auringonlaskun perässä. Sunnuntaina suuntasin South Baylla asuvien suomityttöjen kanssa kuuluisaan Santa Cruziin. Oli mieletön kulttuurishokki tavata suomalaisia pitkästä aikaa! Oli kyllä niin huippua, kun ei tarvinnut pohtia kulttuurisia eroja kaikessa toiminnassa, vaan oli niiiin helppo toimia. Suomalaisten kanssa on vaan niin helppoa. Musta tuntuu että varsinkin nää jenkit toimii niin korkealla taajuudella, että niiden seurassa oleminen on välillä aika uuvuttavaa. Ne puhuu ihan koko ajan. Ne ei ymmärrä, että suomalainen voi istua hiljaa vaikka viisi minuuttia eikä se tarkoita että joku on vialla. :D

Clayton, CA

 Santa Cruz, CA

Hiekkaa varpaissa, meren tuoksu, tukka silmillä ja vapaus sydämessä. Katselin tänään merta ja tajusin, että se on kyllä niin mun elementti. Voisin tuijottaa laineita loputtomiin. Tuntuu kuin hengittäisi sisään elämää, raikkautta ja rauhaa. 

Parasta on mennä spontaanisti uimaan ja napata aaltoja. Oltiin varmaan hyvä näky omituisissa uimavarusteissamme - varautuminen ei ollut kaikilla ihan 100 prosenttista. Capitolassa aallot oli niin suuria, että välillä ne hukutti sut alleen ja pyyhkäisi ylitse. 

Parasta on olla spontaani ja tehdä asioita on a whim. Heittäytyminen on parasta. Uimisen jälkeen oltiin itse kukin ihan tuskasen hiekkaisia ja jättetiin muutama kilo hiekkaa vessan lattialle yrittäessämme siistiytyä kotimatkaa varten. Ite löysin hiekkaa korvasta vielä autossakin. Joku heitti kotimatkalla kysymyksen, että miten meni niin kun omasta mielestä?  Mä tekisin kaiken uudestaan täysin samalla tavalla, hiekkakriisistä huolimatta. That's life. Imperfection makes it perfect.

 

Muistakaa nauttia elämästä joka hetki ja elää jokainen minuutti täysillä!

Love, E

Apple Hill

Oltiin tänään isolla porukalla vierailemassa Apple Hill - nimisessä paikassa. Nimensä mukaisesti siellä oli paljon omenoita! I mean a lot!

Päädyin mukaan tälle reissulle kirkon nuorten aikuisten porukan mukana. Kävin viime viikolla enimmäistä kertaa tutustumassa sellaiseen isoon kirkkoon tässä lähistöllä, jossa on iso ja elävä ryhmä nuoria aikuisia. Ihan mieletöntä on se, että ympärillä on iso porukka samanhenkisiä ja samanikäisiä ihmisiä. En oo yhtään tottunut tällaiseen, mutta voisin kyllä tottua. Ihan huippua! Parasta tässä on näiden tyyppien avoimuus ja vastaanottavuus. Suomessa olis varmasti noin sata kertaa vaikeempaa yrittää tutustua ihmisiin. Nää vaikuttaa niin mahtavilta ihmisiltä, että odotan oikeen innolla, että pääsen yhä paremmin tutustumaan niihin :)

Apple Hill on paikka, jossa on kaikkea mahdollista omenoihin liittyvää. Siellä voi poimia omenoita; tarjolla on monia pieniä farmeja, joissa saat itse käydä poimimassa omenat puusta. Lisäksi siellä myyään paljon omenasta tehtyjä tuotteita: karamelliomenoita, omenahilloa, omenapiirakoita, omenadonitseja, omenakarkkeja, omenatoffeeta, omenakaikkea. Whatever you can imagine.

So here's the day in pictures, enjoy!

Stole this picture from Facebook, sorry guys!

Joku muukin oli lähtenyt omenoita noukkimaan?

Täällä niitä kasvoi puissa pilvin pimein.

 Trust in the Lord with all your heart
and lean not on your own understanding;
in all your ways acknowledge him
an he shall direct your paths.
Proverbs 3:5-6

Terkuin, E

Getting used to it all

En kyllä vieläkään tajua, että asun toisella puolella palloa. Oon nyt ollut täällä hiukan vajaa kuukauden, eikä yhtään tunnu siltä! Jotenkin en osaa edes käsitellä ajatusta siitä, että suomi on jossain kaukana ja mä oon täällä jossakin. Vähän kun unissakävelisin. Se on hassu tunne. Mulla on hyvä olla ja viihdyn täällä, mutta on vaan sellainen hassu olo, ettei kuitenkaan oikeen tiedä missä on. Yhtenä iltana telkkarissa joku totesi että "here in California we have..." ja mä jäin tuijottamaan telkkaria suu auki. Ai niin. Kalifornia. Mähän oon Kaliforniassa.

Kerta toisensa jälkeen mua hämmästyttää se, miten vähän ihmiset tietää suomesta. Multa on nyt kolme kertaa kysytty, että puhutaanko suomessa englantia äidinkielenä. Wait what? No ei todellakaan puhuta! Yllättävän monella on myös tarve kertoa, että I have relatives in Finland/my grandma was from Finland. That's totally fine, mutta sitten kun joku tulee kertomaan sulle että I have relatives in sweden/norway/russia/switzerland/whatever part of europe. I mean why?

Amerikkalainen how are you - kulttuuri puolestaan naurattaa mua päivä päivältä enemmän. Yhden saksalaisen tytön kanssa just jaettiin kokemuksia semi awkward -hetkistä tän asian parissa. Se on vaan suomalaiselle jotenkin aika hankala yhtälö. Paras hetki on ollut se, kun vaeltamassa ollessani vastaantuleva pysähtyi kysymään että how are you? Teki mieli vastata että why are you talking to me, I'm trying to hike here.

Yhden kulttuurisesti erilaisen ja huvittavan hetken koin myös kirkossa. Ensinnäkin voisin kertoa, että tämä kyseinen jumalanpalvelus oli suunnattu pelkästään nuorille aikuisille (n. 20-30-vuotiaille) ja paikalla oli arviolta ehkä noin 150 ihmistä. 150 nuorta aikuista kirkossa? I'm so not complaining! Mutta asiaan. Tiedättehän miten suomessa sut saatetaan laittaa nostamaan käsi pystyyn jos olet ekaa kertaa nuornteillassa? No, täällä sut seisotetaan koko porukan edessä ja joudut kertomaan kuka olet, miten oot eksynyt kyseiseen kirkkoon, mitä teet ja mikä on sun lemppari pumpkin dish. Great. Ja 150 ihmistä tuijottaa sua silmä kovana. No joo, itsehän koin tän lähinnä hyvänä juttuna, koska se varmisti sen että kaikki tiesi että mä oon uusi ja oli helppo tutustua moniin ihmisiin. Superlike siis!

Söpö Walnut Creek

Viikko on hurahtanut aivan sairaan äkkiä ohi. Oon tavannut paria muuta au pairia, tutustunut lähiympäristöön lisää, tutustunut uuteen kirkkoon ja hankkinut salijäsenyyden. Sali vaikuttaa ihan hyvältä paikalta ja eniten tykkään siitä, että siellä on myös uima-allas, eli uiminen on helppo yhdistää treeniin! That's cool!

Silti, voi PULS rakas kuinka kaipaan sua jo nyt!

Countrywood shopping center. Aivan sairaaaaan söpö paikka, mun viikon favourite place!

Everyday landscape, from the way to shcool.

Teille jotka ette vielä tiedä: aloin lukemaan Percy Jackson - sarjaa, koska hostpojan kanssa ollaan kiistelty siitä, että onko Harry Potter parempi kuin Percy Jackson vai päinvastoin. Mähän tietysti tiedän, että HP voittaa PJ:n mennen tullen. L on eri mieltä, sen mielestä ei voi olla parempaa sarjaa kuin Percy Jackson. Mutta L ei ole vielä saanut lukea Harry Potter - sarjaa, joten se ei vaan vielä tiedä, että HP on oikeesti parempi. ;)  Luettuani ekan Percy Jacksonin pysyn todellakin kanssani - Harry Potter on miljoona kertaa parempi! Ei PJ:kään huono ole, mutta ei se vedä millään vertoja J.K Rowlingin luomuksille. 

Claytonin tanssivat lapset.

Guess what made my week perfect? Season 12 is finally here!

Love, E

The day I fell in love

Breathing in the air of a new city.
Standing on your tiptoes, trying to reach higher to see more.
Feeling your heartbeat, trying not to get lost.

Feeling the freedom of being whoever you want to be. 

Trying to grasp all the opportunities around you.

Breathing in the air of a beautiful city.
All the smells, colours, places, people.
A million new things to take in.
A million new things to love. 

 Falling in love with San Fran.

Ja voi hups, tajusin vasta nyt, että koko tämä huikean pitkä kirjoitus tuli englanniksi. Sorry!

Ps. nyt löydät blogin myös Bloglovinista!
Follow my blog with Bloglovin

Life in California

Clayton, California

Väittävät, että tää on 10 000 asukkaan pikkukaupunki. Mutta kun lisätään yhtälöön se fakta, että näitä pikkukaupunkeja on vieri vieressä muutama, onkin todellisuus vähän eri. En pysty käsin laskemaan kaikkia täältä löytyviä kuppiloita, kauppoja, ruokapaikkoja ja palveluita. Tarjonta on loputon. 

Parasta tässä on kuitenkin se, että myös luonto on lähellä. Oon ihan rakastunut näihin maisemiin ja tähän ympäristöön. Tää talo sijaitsee ihan Mt. Diablon juurella ja vaellusreitit alkaa tosta 200 metrin päästä. Ihan mielettömän upeeta. Oon pariin otteeseen ehtinyt tutustumaan Diablon ympäristöön ja oon kyllä niin rakastunut.

Aika täällä hurahtaa ihan hirmuisen äkkiä! Oon tutustunut perheeseen, opetellut kulkemaan täällä, tavannut kaikki mahdolliset sukulaiset ja yrittänyt kotiutua. Amerikkalaisesta kulttuurista voisin kertoa nyt jo vaikka miljoona hauskaa tarinaa, mutta ehkä säästän ne myöhemmäksi. Hyvin menee, mutta menköön. Sopeutumista on vielä edessä varmaankin pitkä tovi, mutta hyvällä pohjalla ollaan. Tuntuu kivalta. Odotan innokkaasti, että mitä kaikkia upeita seikkailuja tänä vuonna vielä tuleekaan vastaan! Tässä vielä muutama kuva kuluneesta viikosta iPhonen silmin :) 

 One of the best things in this house! In love. 

Amerikkalaiset autot, voi huh! Voisin kirjottaa tästäkin aiheesta jo niin monta tarinaa. Kuten siitä, että täällä on stop-merkkejä kaikkialla. Oikeesti. Kaikkialla. Koko ajan. Ja nopeet syö hitaat - toimintajärjestys. Eli kuka ikinä on ensimmäisenä risteyksessä, saa mennä ensin. Confusing? Niin no. Odotappas kunhan kerron, että täällä saa ajaa punaisia päin. Jos oot kääntymässä oikeelle, on punainen valo ikään kuin varoituskolmio - kunhan katsot ettei ketään tuu mistään, niin sen kun annat mennä vaan. Suomalaisenahan mä tajuan kerta toisensa jälkeen jököttäväni siinä risteyksessä tien tukkeena odottamassa että valo vaihtuu.. :D Yksi autoihin liittyvä havainto on myös se, että amerikassa ei pahemmin esiinny suomen teillä hyvin tiheään näkyviä hirvityksiä: farmariautoja.

Sää täällä on ollut oikeen kiva, vaikkakin poikkeuksellisen lämmin ollakseen syyskuu. Koko viime viikko pyörittiin lähes + 40 tuntumassa. Mutta täytyy sanoa, että californian + 40 on jopa ihan miellyttävä! Kuuma toki, mutta ihan sairaan upeaa kun ilma ei oo yhtään kostea. Eli suomeksi vaikka on +40 astetta, niin ei oo yhtään hiostavan kuuma, on vaan kuuma. Loving it! Nyt pitäisi vähän viilentyä, eli ensi viikko pyöritään jossain 25-30 asteen tietämillä. Sopii mulle!

Kaikenkaikkiaan täällä siis kaikki hyvin. Terkkuja kaikille suomeen ja stay tuned! :)