sunnuntai 30. elokuuta 2015

Hei hei Suomi

Helsinki-Vantaa, terminaali 2

Edessä tuhansia kilometrejä, uusia kokemuksia, unelmien saavuttamista ja monia upeita seikkailuja. Tällä hetkellä laukku on pullollaan tavaraa, mutta vuoden päästä sieltä repsottaa toivottavasti paljon muutakin kuin konkreettisia asioita.

Ihanat ystävät oli perjantaina viettämässä iltaa mun kanssa ja ei olis kyllä ollut parempaa tapaa aloittaa tätä taivalta! Pahoittelut niille, keitä en yksinkertaisesti mitenkään ehtinyt nähdä! Life has been a little crazy lately. Be in touch, sitähän varten kaikki nämä tekniset vempaleet on keksitty.  :)

Nyt oon toivottavasti ihan ready, set ja go. Vielä noin tunti maan kamaralla ja sitten kohti uutta elämää rapakon toisella puolen. ✈️✈️ Next stop Florida, USA. Siellä muutama päivä koulutuksessa, jonka jälkeen California ja San Francisco bay area ☀️☀️


Pakollinen matka-starbucks. Reissun aloitus ei ole mitään ilman tätä! Sormikin kuvassa, koska en vaan osaa ottaa kuvia tällä padilla 🙈
Creepyä, padikin tietää millä lennolla oon lähtemässä?

Hei hei Suomi, nähdään taas! Tykkään susta kovasti. 

Love, E

lauantai 22. elokuuta 2015

Helsinkipäivä

Oon aina ollut sitä mieltä, että musta ei ikinä saisi helsinkiläistä. Helsinki vaan ei ole ikinä tuntunut mun jutulta. Ei ole ollut mitään hinkua käydä siellä. Mutta viime keskiviikkona ehkä muutin mun mielen! Helsinkin onkin aika söpö. Omalla tavallaan. Turisteilin päivän keskustan suunnilla ja totesin, että oikeastaan Helsinki onkin aika romanttinen city. On vanhoja söpöjä rakennuksia, ratikoita ja mukulakivikatuja. Ja oli vielä aurinkokin. 


Varsinainen syy Helsingin reissulle oli viisumihaastattelu. Kerron nyt pitkäveteisesti koko haastattelun kulun, koska siitä voi joskus ehkä olla jotain apua jollekulle, joka haastatteluun on menossa. Jos ei kiinnosta lukea yksityiskohtia, niin voit hyvällä omallatunnolla skipata selostuksen. 

Stressasin viisumihaastattelua viikon etukäteen. Ainakin. Olin maalannut päähäni kaikki mahdolliset kauhuskenaariot: mun bussi on myöhässä, en löydä suurlähetystöä, en löydä sieltä oikeeta sisäänkäyntiä, mulla on turvatarkastuksessa mukana jotain kiellettyä tai multa vähintäänkin puuttuu jotain tarpeellisia papereita. Ai miten niin mietin asioita liikaa ja stressaan ihan pöhköistäkin jutuista?

Noh, mun pelothan osoittautui täysin turhiksi. Bussi lähti porista ihanasti (not) klo 03.45 ja oli ajoissa perillä. Hain kahvikupposen matkaseuraksi ja kävelin reilun parin kilometrin matkan suurlähetystölle. Oli muuten aika kaupunkilainen fiilis, kun käveli kahvikuppi kädessä ison kaupungin kuulaassa aamussa! Navigaattori ei pettänyt, vaikkakin johdatti mut perille melko mutkittelevaa reittiä. Olin perillä jopa 10 minuttia ennen mun varsinaista aikaa. Lähetystön oven edessä seisoskeli jonkunverran muitakin odottelemassa, joten päättelin olevani oikeassa paikassa ja kävin ilmoittautumassa tiskillä. 

Turvatarkastukseen kutsuttiin yksi kerrallaan. Sisälle konsulaattiin ei saanut viedä mitään muuta kuin tarvittavat paperit ja jopa säilöön jäävät tavarat skannattiin tarkasti läpi. Kaikki elektroniikka piti sammuttaa. Kun virkamiehet oli todenneet, että en kanna mitään liian epäilyttävää tavaraa, lähdettiin mua saattamaan lähetystön puolelle. Mut saatettiin koko matka sinne oikeaan tilaan. Siellä piti ottaa itselleen jonotusnumero ja osata valita oikea viisumiluokka niistä näppäimistä. Epäröin, että mikä mun pitää valita ja nainen siinä tiskin takana totesi tosi kuivaan ääneen että "non-immigrant", kun kysyin. Myöhemmin seurasin, että samalla äänensävyllä se vastasi jokaiselle muullekin ihmettelijälle. Tirskuin siellä penkissä seuraillesani tätä toimintaa. Oikeesti, kuka jaksaa olla niin kuiva ja ärtsy koko päivän? 

Itse viisumihaastattelu koostui kolmesta eri pisteestä: ensimmäisellä pisteellä kerättiin tarvittavat liitteet. Mun tapauksessa nämä oli SEVIS maksukuitti, DS-2019 lomake sekä DS-160 lomakkeen vahvistussivu. Toisella pisteellä otettiin sormenjäljet. Kolmas piste oli sitten se itse haastattelu. Joka välissä piti aina odotella omaa vuoroaan. Odotushuone oli sijoiteltu niin, että näillä pisteillä käydyt keskustelut kuului ihan täysin selvästi siihen odotustilaan. Tää olikin hauskaa viihdettä: kuunnella muiden haastatteluja. Päivän paras kommentti tuli yhdeltä pojalta, joka kommentoi 18-vuotiaalle siskolleen haastattelun jälkeen: "sä et saakaan ostaa siellä kaljaa, hähhää". Koko odotushuone tirskahteli hillitysti tän jälkeen. 

Mun haastattelu oli todella simppeli ja meni nopesti. Multa kysyttiin lähinnä että mihin päin Kaliforniaa oon lähdössä ja oonko innoissani. Sitten juteltiin niitä näitä säästä - haha. No big deal. Sitten sen mies kertoi että mulle on myönnetty viisumi. Taisin lähteä aika iloisena siitä liitelemään eteenpäin! 

All in all, stressasin aivan turhaan ja nyt todella ymmärrän miksi muut ovat verranneet tota haastattelua hammaslääkärikäyntiin. Sitä jännittää ihan tajuttomasti, mutta loputulos ei todellakaan ole niin paha! 

Treffasin Helsingissä ollessani myös kahta ihanaa ystävää, joita tulee nähtyä ihan liian harvoin! Pus vaan teille, ootte ihania! Oli kyllä aivan huippu helsinkipäivä :) Nyt sitten kohti muita viimeisiä järjestelyjä (joita on vieläkin niin iso kasa, että mietin että loppuuko tää asioiden hoitaminen ikinä?) ja odottamaan, että järjestö saa mulle lentoliput varattua. Voi olla, että jo viikon päästä ollaan aikalailla menossa. Hui, huh ja jaiks!

sunnuntai 9. elokuuta 2015

About dreams

Aika hullu ajatus, että oon oikeesti lähdössä vuodeksi pois (jos nyt ei oteta huomioon sitä, että viisumi ja lentoliput puuttuu vielä). Samalla niin upeeta, mutta myös niin jännittävää. Toistaiseksi ymmärrys ei varmaan oo ihan täysin vielä edes uponnut mun paksuun kallooni.  

Viimisen vuoden aikana on tapahtunut niin paljon kaikkea, ettei sitä pysty edes sanoin kuvaamaan. On itketty, naurettu sekä itketty ja naurettu hiukan lisää. On hymyilty, on irvistelty, on turhauduttu, on iloittu; on ollut koko tunteiden vuoristorata. Kaiken sen läpi huomaa kasvaneensa aika paljon ihmisenä. Se on siistiä huomata. On hienoa ajatella, et ensi vuosi tuo eteen varmasti vielä enemmän kokemuksia, fiiliksiä, ajatuksia ja uusia tilanteita!

Aika moni on sanonut että "wau, oot niin rohkee kun uskallat lähteä!" Itse aattelen enemmänkin niin, että mun rohkeudella ei oo mitään tekemistä sen kanssa, että oon lähdössä. En tunne itseäni yhtään sen rohkeammaksi. En koe, että olis vaadittu kauheesti rohkeutta tehdä päätös lähtemisestä. Olosuhteet on vaan niin mun puolella, etten malta olla kokeilematta. Ja totta puhuakseni: kyllähän mua nyt hyvänen aika jännittää! Tuskin kovin moni voi muuttaa vuodeksi toiselle puolelle palloa ilman, että jännittää yhtään. Mut samalla oon niin innoissani! Pääsen ihan aikuisten oikeesti näkemään elämää pallon toisella puolella. How cool is that! Pääsen vihdoin puhumaan englantia ihan turhautumiseen asti, eikä mun tarvi viljellä sitä hölmöissä pikkuisissa lausahduksissa vahingossa mun puheeseen. 






































Taidan myös päästä kasvamaan ihmisenä aika paljon tulevan vuoden aikana. Pääsen tavoittamaan yhden mun unelman. Syteen tai saveen, ni voin ainakin sanoa, että oon tavoitellut mun unelmia ja tehnyt työtä niiden eteen. En halua olla kahdeksankymppisenä yksi niistä elämään katkeroituneista mummoista vanhainkodissa. Kyllä sä tiedät tyypin: valittaa kaikesta, ei oo tyytyväinen mihinkään. Kaikki olemuksessa puhuu siitä, että elämälle on katkeroiduttu. Katkeruus, viha ja anteeksiantamattomuus kahlitsee aina ennen kaikkea ihmistä itseään. Mä en ainakaan halua elää elämääni katuen niitä valintoja, joita oon tehnyt. Enkä halua elää elämääni katkeroituneena toisiin ihmisiin. Siihen mitä joku on tehnyt tai jättänyt tekemättä. Uskon, että asenteella on iso merkitys moneen asiaan. Haluan olla kiitollinen joka hetkestä! Niin hyvistä kun pahoistakin. Kaikesta oppii ja kaikki tapahtunut on muokannut mua siihen pisteesen, jossa nyt olen. Enkä tosiaan halua elää elämää peläten ottaa välillä askeleita kohti tuntematonta. Jumahtaa paikalleen ihan turvalliseen ja kivaan elämään.























Mä ainakin haluan unelmoida. Mä valitsen unelmoida. Ja kehotan jokaista teistäkin siihen. Unelmoikaa. Olkaa rohkeita. Älkää pelätkö. Tavoitelkaa enemmän."Siinä ryydyt, mihin tyydyt." Se on niin totta. Toisaalta haluan kehottaa olemaan kärsivällinen: ehkä sun unelman ei kuulu toteutua just-nyt-ihan-tällä-sekunnilla. Toisaalta uskon myös siihen, että jokaisesta elämän hetkestä tulisi nauttia täysillä. Elämä ei oo matka kohti jotain täydellistä päämäärää, vaan elämä itsessään on se päämärä. Se kannattaa pitää mielessä. Jos elät etapista toiseen, saavutuksesta toiseen, unelmasta toiseen, saatat missata ne elämän todelliset hetket sieltä välistä. Ei elämä oo hienoja juttuja ja vähemmän hienoja juttuja. Elämä ei oo kasa saavutettavia tai suoritettavia asioita. Jokainen askel siinä matkalla on tärkeä.      

"It's not about the destination, it's about the ride."

- E