About dreams

Aika hullu ajatus, että oon oikeesti lähdössä vuodeksi pois (jos nyt ei oteta huomioon sitä, että viisumi ja lentoliput puuttuu vielä). Samalla niin upeeta, mutta myös niin jännittävää. Toistaiseksi ymmärrys ei varmaan oo ihan täysin vielä edes uponnut mun paksuun kallooni.  

Viimisen vuoden aikana on tapahtunut niin paljon kaikkea, ettei sitä pysty edes sanoin kuvaamaan. On itketty, naurettu sekä itketty ja naurettu hiukan lisää. On hymyilty, on irvistelty, on turhauduttu, on iloittu; on ollut koko tunteiden vuoristorata. Kaiken sen läpi huomaa kasvaneensa aika paljon ihmisenä. Se on siistiä huomata. On hienoa ajatella, et ensi vuosi tuo eteen varmasti vielä enemmän kokemuksia, fiiliksiä, ajatuksia ja uusia tilanteita!

Aika moni on sanonut että "wau, oot niin rohkee kun uskallat lähteä!" Itse aattelen enemmänkin niin, että mun rohkeudella ei oo mitään tekemistä sen kanssa, että oon lähdössä. En tunne itseäni yhtään sen rohkeammaksi. En koe, että olis vaadittu kauheesti rohkeutta tehdä päätös lähtemisestä. Olosuhteet on vaan niin mun puolella, etten malta olla kokeilematta. Ja totta puhuakseni: kyllähän mua nyt hyvänen aika jännittää! Tuskin kovin moni voi muuttaa vuodeksi toiselle puolelle palloa ilman, että jännittää yhtään. Mut samalla oon niin innoissani! Pääsen ihan aikuisten oikeesti näkemään elämää pallon toisella puolella. How cool is that! Pääsen vihdoin puhumaan englantia ihan turhautumiseen asti, eikä mun tarvi viljellä sitä hölmöissä pikkuisissa lausahduksissa vahingossa mun puheeseen. 

Taidan myös päästä kasvamaan ihmisenä aika paljon tulevan vuoden aikana. Pääsen tavoittamaan yhden mun unelman. Syteen tai saveen, ni voin ainakin sanoa, että oon tavoitellut mun unelmia ja tehnyt työtä niiden eteen. En halua olla kahdeksankymppisenä yksi niistä elämään katkeroituneista mummoista vanhainkodissa. Kyllä sä tiedät tyypin: valittaa kaikesta, ei oo tyytyväinen mihinkään. Kaikki olemuksessa puhuu siitä, että elämälle on katkeroiduttu. Katkeruus, viha ja anteeksiantamattomuus kahlitsee aina ennen kaikkea ihmistä itseään. Mä en ainakaan halua elää elämääni katuen niitä valintoja, joita oon tehnyt. Enkä halua elää elämääni katkeroituneena toisiin ihmisiin. Siihen mitä joku on tehnyt tai jättänyt tekemättä. Uskon, että asenteella on iso merkitys moneen asiaan. Haluan olla kiitollinen joka hetkestä! Niin hyvistä kun pahoistakin. Kaikesta oppii ja kaikki tapahtunut on muokannut mua siihen pisteesen, jossa nyt olen. Enkä tosiaan halua elää elämää peläten ottaa välillä askeleita kohti tuntematonta. Jumahtaa paikalleen ihan turvalliseen ja kivaan elämään.

Mä ainakin haluan unelmoida. Mä valitsen unelmoida. Ja kehotan jokaista teistäkin siihen. Unelmoikaa. Olkaa rohkeita. Älkää pelätkö. Tavoitelkaa enemmän."Siinä ryydyt, mihin tyydyt." Se on niin totta. Toisaalta haluan kehottaa olemaan kärsivällinen: ehkä sun unelman ei kuulu toteutua just-nyt-ihan-tällä-sekunnilla. Toisaalta uskon myös siihen, että jokaisesta elämän hetkestä tulisi nauttia täysillä. Elämä ei oo matka kohti jotain täydellistä päämäärää, vaan elämä itsessään on se päämärä. Se kannattaa pitää mielessä. Jos elät etapista toiseen, saavutuksesta toiseen, unelmasta toiseen, saatat missata ne elämän todelliset hetket sieltä välistä. Ei elämä oo hienoja juttuja ja vähemmän hienoja juttuja. Elämä ei oo kasa saavutettavia tai suoritettavia asioita. Jokainen askel siinä matkalla on tärkeä.      

"It's not about the destination, it's about the ride."

- E