maanantai 27. heinäkuuta 2015

California here I come!

Tiettekö sen tunteen, kun on ihan innoissaan jostain, eikä oikeen pysty ajattelemaan mitään muuta? Vaikka kuinka yrität, vaeltaa sun ajatukset ihan väkisinkin koko ajan siihen yhteen tiettyyn juttuun! Well, tää on story of my life tällä hetkellä, koska:

CALIFORNIA HERE I COME!! 


Mun elinalue näyttää kenties joltain tän suuntaselta, eli ihan rannalla ei olla. Mut ranta on jenkkien näkökulmasta just around the corner, kuten on San Franciscokin. Just hyvä tällaselle rauhaan tottuneelle suomalaiselle, joka ei ehkä selviäis kaupungin vilinässä 24/7!



Eli San Francisco bay area, be preapared!

Joskus kesän alussa mietin, että ei vitsi, nyt olis niin loistava mahdollisuus lähteä ulkomaille. Mulla ei tavallaan oo mitään mikä sitoo mua tänne tällä hetkellä. Toki tulee ihan hirmu ikävä ystäviä, perhettä ja harrastuksia, mut mikään ei varsinaisesti pakota mua oleen porissa. Ehkä oon koko kevään jollain tavalla pohtinut että pitäiskö lähteä johonkin ja jos, niin mihin ja miten.

Tiesin, että jos lähden, haluun lähteä au pairiksi. Tykkään lapsista ihan hirmusesti, mulla on kokemusta lapsista paljon ja ennen kaikkea se on helppo ja turvallinen tapa lähteä toiselle puolelle palloa ja antaa oikeesti kunnon kokemuksen paikallisesta kulttuurista. Tiesin myös, että haluisin löytää kristityn perheen, koska olis helpompaa elää perheen kanssa, joka jakaa saman uskon. Joten aloin googlailla ja löysin järjestön nimeltä christian au pairs. Parin tunnin kuumeisen pohdinnan jälkeen lähetin jännitystä tihkuen mun hakemuksen! Maavaihtoehdoista päädyin jenkkeihin. Vaihtoehtoja olis ollut Australia, Canada, Britit ja Usa. Britit - liian lähellä, sinne voi matkustaa muutenkin. Plus en haluu paleltua brittiläisissä huonosti rakennetuissa taloissa talvella, hah :D Australia olis ollut myös cool, mut jotenkin aattelin et ei ehkä nyt (mikä onkin hyvä, nimittäin tässä kun oon asioita selvitellyt, niin mun lääkityksien sinne järkkääminen olis ollut miljoona kertaa haastavampaa kuin jenkkeihin). Canadaakin pohdein, mutta tulin tulokseen etten halua päätyä alueelle missä puolet ihmisistä puhuu ranskaa, kun en ymmärrä sitä sanaakaan. Joten jenkkilä jäi oikein hyväksi vaihdoehtoksi!

Alussa oli iso kasa paperisotaa tehtävänä, piti ravata lääkärissä, oli haastattelua järjestön kanssa ja piti hankkia todistuksia lastenhoitokokemuksesta. Kesäkuun lopussa perheen metsästyksestä tuli todellista, kun olin vihdoin saanut kaikki paperihommat mun viralliselle jenkkijärjestölle valmiiksi. Toi christian au pairs on siis amerikkaan mentäessä vain välikäsi, koska jenkkeihin voi lähteä vain virallisten hyväksyttyjen järjestöjen kautta. Mulle valikoitui järjestöksi sellanen kuin expert au pair. Christian au pairs hoitaa kaiken yhteydenpidon niiden kanssa ja perheet löytää mut sekä expertin profiilin kautta että ottamalla suoraan yhteyttä christian au pairsiin. Mulle tulikin muutamia yhteydenottoja heti seuraavalla viikolla ja puolet näistä oli expertin kautta ja puolet sitten christian au pairsin kautta. Jotenkin näistä mikään ei kuitenkaan tuntunu mätsäävän. Oli ihan kivankuulosia perheitä, mut mikään ei kuulostanut täydelliseltä.

Heinäkuun puolenvälin jälkeen sain viestin kalifornialaisesta perheestä, joka etsii au pairia. Juttelin ensin christian au pairsin kanssa tästä perheestä, kun niillä on vähän erilainen tilanne perheessä tällä hetkellä ja valintaprosessi oli sen takia astetta hienovaraisempi. Kun olin varmistanut, että haluan puhua enemmän tän perheen kanssa, niin sovittiin skype-treffit perheen iskän kanssa. Fiilis sen jälkeen oli vähän jäätävä ja jäätynyt ja olin ihan varma että ne vihaa mua :D Mutta kuinkas ollakaan, sain sähköpostin että tälle iskälle jäi tosi hyvä fiilis musta ja se haluaisi, että tapaan sen vaimon ja voitaisiin jutella. No, skypetin sitten tän äidin kanssa ja se oli aivan supermahtavaa! Niiden perhe kuulostaa ihanalta ja oikeastaan lähestulkoon jokainen mun rukoustoive, joita mulla perheen suhteen oli ollut, toteutui ihan kirjaimellisesti. Perheessä on 10 v poika ja 13 v tyttö. Tilanne perheessä on tosiaan aika hurja, kun toinen lapsista sairastaa todella vaikeesti tällä hetkellä. En viitsi kertoa sen enempää, mutta tilanne ei oo ihan your-typical-aupair-family. Mutta oon silti varmoilla fiiliksillä siitä, että tää on just se mulle tarkoitettu perhe. Helppoa ei varmasti tuu olemaan, mut God is with me!




Anyways, that's my story. Nyt pitäis tehdä miljoonat järjestelyt ja joskus elokuun lopun ja syyskuun alun huudeilla meikä suuntaa sitten näillä näkymin kohti kaliforniaa! Toki pessimisti mussa kelaa, et mikä kaikki voi mennä pieleen ennen lähtöä. Vielä on niin iso kasa tehtävää ja yks viisumi hankittavana. Uskon varmasti vasta sitten ku istun lentokoneessa nenä kohti usaa. Mutta wuupwuup!!! Oon aika innoissani ja toivon että asiat menis tästä eteenpäin smoothly, as they say. Niin että jos joku tarvii kämppää/huonekaluja/omistaa isoa varastoa jota vois lainata, niin ota rohkeesti yhteyttä! Myynnissä olis parit mööbelit ja loput pitäisi saada tungettua vuodeksi varastoon jonnekin.

Stay tuned!
- E

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Maata näkyvissä, ohoi!

Moikka moi!

Tää postaus antaa ehkä vinkin siihen miksi oikeesti perustin blogin. En haluu spoilata enempää, kun kaikki ei oo vielä ihan 100 prosenttisen varmaa, mut looking good!

Elämässä täytyy joskus uskaltaa ottaa vähän riskejä. Olis ihan tylsää vaan mennä turvallisinta ja helpointa tietä, vaikka se oliskin tosi helppoa. Elämä on täynnä erilaisia polkuja, erilaisia reittejä. Ylämäkiä, alamäkiä, peltoa, metsäpolkuja, valtateitä. Välillä tuntuu et mennään liiankin lujaa ja vuoristorata ei pysää millään. Välillä taas tuntuu, et aika matelee, eikä edes maailman vahvin mies saa työnnettyä sitä nopeammin eteenpäin.

Oon aina ollu tyyppi, joka haluu nauttia elämän parhaista puolista. Tykkään niistä pienistä hetkistä, jotka kruunaa arjen omalla hienoudellaan. Se hiljainen hetki, kun aamulla saat istua kahvikupin ääreen. Se hetki, kun aurinko paistaa työmatkalla aivan täydellisesti. Se hetki, kun joku hymyilee sulle kaupassa. Mikä tahansa hetki. Kun pysähdyt paikallesi ja katot ympärillesi, näät varmasti kauneutta jossain, kun vaan osaat etsiä. Samalla oon ollu tyyppi, joka tykkää siitä turvallisesta, mutta haaveilee koko ajan enemmästä. Nyt näyttää melko varmasti siltä, että oon ottamassa kohta loikkaa tuntemattomaan! Ja se tuntuu aika siistiltä!

Jos mä oon elämässä jotain oppinut, niin sen, että elämä tuskin tulee menemään niin kuin ite suunnittelet. Elämä on täynnä mutkia ja yllättäviä kaarteita, joita on ihan mahdotonta ennustaa. Jos ajaa satasta koko ajan, saattaa hyvinkin ajaa mutkan suoraksi - tai jopa pahempaa. Kannattaa siis välillä hiljentää vauhtia ja kuunnella, tarkastella että mihin mä oonkaan matkalla?









































Life is a mystery, sen mä tiedän. Mutta pala palalta, askel askeleelta mun lähitulevaisuuteni alkaa pikkuhiljaa näyttää selkeämmältä. Stay tuned to know more!

- E

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Introduction

Moikkamoi!

Nyt joku varmaan ihmettelee, että mitä ihmettä? Rehellisesti sanoen täytyy myöntää, et niin mäkin! Blogi? Minä? Minä ja blogi? En tiedä tuleeko tästä ikinä mitään, mut täytyyhän sitä joskus yrittää juttuja joiden onnistumisesta ei oo ihan niin varma. 

No, tässä sitä kuitenkin ollaan. Eniten ehkä siks, et elämä on kutkuttavan kivaa ja se sisäinen kirjoittaja mussa tykkäis joskus kirjottaa elämän hauskoista jutuista. Kirjoittaminen oli mulle nuorempana elämäntapa: mitä ikinä tapahtukaan, tykkäsin kirjoittaa siitä.  No, ammattikorkeakoulu tappo mun luovuuteni siinä määrin. Kirjotin kyllä paljon, mut vähän tieteellisempää tekstiä. Rakkaus kirjoittamiseen tukahtu, kun se on oli oppimispakkopullaa.

No mistä mä sitten bloggaisin? Kliseisesti sanottuna kaikesta. Elämästä. Elävästä elämästä. Elämä on upeeta just niin kauan, kun muistaa suhtautua siihen sillä tavalla. Jokainen päivä on täynnä hienoja hetkiä, kun vaan tajuaa pysähtyä etsimään niitä. Tykkään täysillä tavallisesta arjesta, jota voi elää nauttien niistä pienistä kivoista jutuista, joita sinne joukkoon aina ilmestyy.

Mitä mun arkeen sitten kuuluu? Musiikki. Urheilu. Ulkoilu. Eläminen. Seurakunta. Ruoka. Ystävät. Perhe. Ja paljon muuta, mutta tässä varmaan ne ydinpointit.





Kuka mä sitten oon?
23-vuotias sosionomi. Perusluonteeltani lempeä ja rauhallinen. Kunnianhimoinen. Elämää rakastava ja siitä täysillä nauttiva. Sopivasti hullu aina välillä. Liian vakava aina joskus. Outo hihittelijä. Neiti näsäviisas (valitettavasti).

Jos siis uskallat, niin hyppää kyytiin! Tästä voi tulla pomppuista, mutkaista, tai sitten tosi unettavan tylsää. Voi hyvin olla, että kirjotan seuraavan kerran puolen vuoden päästä. You never know. Elämä on seikkailu ja mitään en takaa, mutta oon nyt muutaman päivän mutustellut ajatusta blogista ja jotenkin on ollut sellainen olo, että nyt täytyy testata siipiä tälläkin osa-alueella. Parasta elämässä on se, että se on just sellaista millaista päätät siitä tehdä. Asenne ratkaisee. 

- E