Time is running by too fast

 Mitäs tässä nyt on tullut viimeaikoina puuhasteltua?

On tullut käytyä Alcatrazissa, valmistauduttua jouluun, käytyä erilaisilla joulumarkkinoilla, vietettyä suomityttöjen pikkujouluja, käytyä Grace Notes nimisen acapella -yhtyeen konsertissa, vietettyä thanksgivingiä ja mitä kaikkea muuta! Ollut ihan hirmuisen kiireistä olevinaan. Tässä postauksessa tulee nyt pieni pikakelaus thanksgiving - viikkoon, jolloin mulla oli siis pääosin koko viikko vapaata ja ehdin puuhailla vaikka mikä kivaa!

Alcatraz

 San Francisco laivasta katsoen. Alcatrazista mantereelle on muistaakseni noin 1,5 mailin matka.

The rock. Yksi maailman tunnetuimpia vankiloita. Oli kyllä ihan huippumielenkiintoinen kokemus, suosittelen kyllä käymään tutustumassa! Turistejakin tuolla käy keskimäärin noin 2700 päivässä (!!), eli kyllä sillä jonkunlainen appeal taitaa olla. 

Meni reissu vähän suunniteltua huonommin kun päädyin kaltereiden taakse..?

 Tällasta näkymää ne vangit sieltä on katselleet. Niin lähellä, mutta niin kaukana.

Suomityttöjä

Vietettiin pari viikkoa sitten South Baylla asustavien suomityttöjen kanssa vähän pikkujouluja. Oli pipareita, fazeria, suomikarkkeja ja juustoja! Nam. Niin ja ihanaa suomidesigniä Jennin suomalaisen hostperheen luona! On muuten aika hullua miten erilaisia kodit voi eri maiden välillä olla. Kyllä vaan pohjoismainen sisustustyyli on mun mieleen. Täällä ällöintä on ehkä kokolattiamatot. Ylipäätään ehkä sisustus ei ole asiana niin tunnettu. Talot harvoin on niin harkittuja kuin suomessa, ainakaan sen perusteella mitä ite oon nähnyt. Jotenkin niistä vaan usein puuttuu semmoista lämpöä, mitä suomikodeissa on! En osaa sitä jotenkin sanoin kuvailla, mutta jotenkin pohjoismaalainen malli vaan tuntuu kodikkaammalt ja siistimmältä.

Käytiin myös San Franciscossa seikkailemassa tyttöjen kanssa.  Käytiin muun muassa castro streetillä, joka siis tunnetaan yleisesti homojen yhteisönä. Oli kyllä ihan mielenkiintoinen kokemus, herätti ainakin kaikenlaista pohdittavaa.

Pestoa pizzassa? Kuinka hyvää!

Thanksgiving

Tässä kuvassa on osa mun sukua täällä. Hauskintahan mun thanksgivingissä tosiaan oli se, että mun host-perhe oli poissa kuvioista. Mut oli kutsuttu viettämään iltaa mun host-äidin perheen ja suvun kanssa. Hyppäsin puoliksi suden suuhun, koska olin näistä ihmisistä tavannut noin puolet ennen tätä iltaa. Mutta oli kyllä hyvä thanksgiving! Tykkään niin paljon siitä ajatuksesta, että vietetään aikaa perheen kanssa ja muistetaan olla kiitollisia. Ollaan vaan ja vietetään laatuaikaa perheen kanssa! Oli mukava ilta ja ihan ookoo ruokaa: kalkkuna, stuffing, gravy, vihreitä papuja, mashed potatoes ja cranberries. Mun makumaailma nauttii kyllä huomattavasti enemmän suomalaisesti ruoasta. Mutta ei huonoa tuokaan. Ja ne jälkkärit!! Huh, söin kyllä niiiiiin hyvää (ja niin makeeta) marenkikakkua! Kaikenkaikkiaan oli hyvin random, mutta hauska ja ihana thanksgiving.

Tästä kaikestahan nyt on hurahtanut aikaa jo ainakin kaksi viikkoa, siksi tällainen pieni pikakelaus siitä, että mitä kaikkea on suunnilleen tullut puuhailtua. Paljon muutakin on tullut tehtyä, mutta kaikesta kivasta ei millään ehdi kirjoitella. Yritän päivitellä viime viikon kuulumisiakin tässä kohtapuolin!

Surkeiden sattumusten sarja?

Suomityttöjä, sattumuksia, thanksgiving, seikkailuja ja vapautta. Niistä oli mun viime viikko tehty.

Jäin siis yksin kotiin koko viikoksi, kun loputkin mun perheestä suuntasi toiselle puolelle maata. Host-tyttö on edelleen siis sairaalassa siellä, joten hostiskä ja hostpoika lähtivät vierailulle sinne. Oli mulla onneksi vahtikoira Buddy, joka lähinnä säikytteli mua koko viikon ajan haukkumalla kaikkea turhaa. Viikon aikana ehdin muun muassa vierailla Alcatrazissa, viettämään suomipikkujouluja, viettämään perinteisen amerikkalaisen thanksgivingin ja käymään San Franciscossa. Näistä lisää myöhemmin, mutta nyt haluan kertoa teille hyvän ja surullisen tarinan mun viikosta, joka oli täynnä sattumuksia.

Ensin pitää kertoa teille ällö tarina mun hetkellisestä kämppiksestä. Mulla oli huonekaverina sellanen rodent että YÄK! Yhtenä päivänä kun siivosin, löysin mun yöpöydän laatikoista hiirenkakkaa. Olin niin ällötyksissä, että siivosin koko huoneen lattiasta kattoon ja toivon lujaa sen hiiren vipeltäneen johonkin muuhun huoneeseen. No, olishan se nyt ollut tietysti aivan liikaa toivottu.. Tulevana yönä heräsin keskellä yötä siihen, että joku rapisteli edestakaisin mun yöpöydän laatikoissa. Keräsin rohkeutta varmaan viisi minuuttia ja kädet täristen aloin availemaan laatikoita toivoen, että saisin sen ilkimyksen kiinni. Nohh. Eihän se nyt tietysti niin helppoa ollut. Leikittiin kuurupiiloa ja hiiri oli mua sata kertaa parempi siinä. En nähnyt hiirestä vilahdustakaan! Lopulta luovutin ja jätin mun valtakunnan sille hiirelle ja lähdin itse evakkoon toiseen huoneeseen. Aamulla yritin metsästää hiirtä käymällä kaikki kolot mun huoneessa läpi, mutta en löytänyt sitä ilkimystä. Löysin kylläkin sen jälkeensä jättämät tuhot: mun puolisyödyt hapankorput!! Siinä kohta olin kyllä tosi hiilenä siihen hiireen. Mun arvokkaat suomihapankorput ja tää ilkimys menee syömään ne!!!

En löytänyt meiltä mistään hiirenloukkuja, joten jouduin seuraavanakin yönä jättämään asian sikseen, kun en ehtinyt loukkua mistään ostaa. Otin koiran mn huoneeseen nukkumaan, eikä hiiri ääntelehtinyt sinä yönä lainkaan. Toki enhän mäkään kovin montaa silmällistä nukkunut kun odotin koko ajan, että kohta se hyökkää jostain! :D Seuraavana päivänä sitten puhuin hostien kanssa ja ne kertoi, että kyllä meiltä löytyy hiirenloukkuja. Löysin siis loukun, viritin sen hiirelle ja nukuin seuraavan yön evakossa. Ja BUUM! Se ilkeä pikkusöpöläinen oli vihdoin jäänyt kiinni!! Winwin mulle. Hiiri nolla, Eve yksi!

Niin ja mitäs muuta? Yhtenä iltana olin tulossa kotiin jostakin ja olin käyttänyt mun puhelinta navigaattorina. Suljin navin jossakin kohtaa, kun tiesin olevani jo selvillä vesillä ja olin varma, että osaan tien kotiin. Jostain järjettömästä syystä jätin kuitenkin puhelimen mun syliin loppumatkan ajaksi. No arvatkaa kaksi kertaa miten siinä kävi?? Pääsin kotiin, nousin ylös autosta ja... KRÄKS! Ja toki kyseessä oli mun amerikkapuhelin, eli siis puhelin joka ei oikeasti edes ole mun. Iphone 6. Hetken mietin että eieieieieieiei, ei tää voi tapahtua.. Lopulta rohkenin nostamaan puhelimen ja tarkistamaan vauriot: pahasti säröytynyt näyttö. Loppututkimus osoitti, että puhelin toimii edelleen ihan normaalisti, mikä oli iso helpotus. Oli kiva häiritä hostien reissua moisilla uutisilla, mutta onneksi ottivat asian hyvin vastaan. Nyt on jo uusi näyttökin ja puhelin on taas kuin uusi..

Onnistuneesti host-perheen palattua kotiin onnistuin myös aiheuttamaan niille muutamat ylimääräiset sydämentykytykset. Olin omassa huoneessa ja nekin oli jo melkein nukkumassa, kun yhtäkkiä mun palohälytin pärähtää soimaan. PIIIIIIP! Ensin mietin hetken että mitä mä teen? Palaako jossain? What? Sitten tajusin, että yks mun kynttilöistä palaa epätäydellisesti, joten siitä tullut käry sai palohälyttimen soimaan. Sydän pamppaillen nappasin käteeni paperinpalasen ja aloin heilutella sitä palohälyttimen alla toivoen lujaa, että piipitys lakkaisi pian. Kyllä se siitä sitten hiljeni.. Kiva sitten selitellä hosteille että juu anteeksi, missään ei oo tulipaloa, mä vaan täällä kynttilöitä yritän polttaa, jatkakaahan vaan nukkumista... Oli sellanen fiilis että GO me!

Viime viikko oli siis ihan täydellinen aupair-viikko :D Nyt mennään kohti joulua, toivottavasti vähän vähemmillä sattumuksilla.. Kuvia ja lisätarinoita viime viikon menemisistä luvassa heti, kunhan ehdin (lue: saan aikaiseksi) siirtää kuvia koneelle ja kirjoitella lisää!

Wake me up in San Francisco

Oon pahoillani tästä San Francisco -hehkutuksesta, mutta en vaan kestä. Oon jotenkin niin rakastunut tohon kaupunkiin, etten edes ymmärrä! En edes osaa kuvailla miksi. Se on niin monipuolinen, hyväntuulinen, vaihteleva, yllätyksellinen, sykähtelevä, eloisa, värikäs. Ikinä ei tiedä mitä tulee vastaan. Kaupungin eri osat eroaa toisistaan ihan uskomattoman paljon. Ihmiset on pääosin hyväntuulisia. Ja vähän kaheleita. Tyypit on ylpeesti sitä, mitä ajattelevat. San Franciscossa ei ole epätavallista nähdä jonkun jammailevan kävellessään, räppäävän junassa, hymyilevän ihmisille risteyksissä tai muuten vaan olevan amazingly hyvällä tuulella. Eli kun palaan suomeen ja teen sosiaalisesti jotain tosi epäkorrektia - kuten vaikka jammaillen odotellessani liikennevalon vaihtumista vihreäksi - niin muistettaakoon että täällä se on sosiaalisesti ihan normi. 

Myönnettäköön, että kaupungin ilmapiiriin vaikuttaa varmaan osaltaan myös melko yleinen pilvenpolttelu (pilven haju on oikeastaan aika ominainen osa katukuvaa: jos siltä välttyy, niin on aika velho), mutta edes se ei jotenkin saa mun ihastusta vähenemään. San Francisco tunnetaan vapaasta ajattelustaan ja liberaaliudestaan, mikä on samalla upeeta että kamalaa. Se luo osaltaan sitä mielettömän upeeta ilmapiiriä, joka kaupungissa vallitsee, mutta samalla uskovana se saa mun sydämen huokaisemaan murheesta. 

Tässä kuvia muutamalta eri reissulta cityyn :) 

Pier 39 & Fisherman's Warf

Se kaikista turistimaisin osa kaupunkia, mutta silti söpö. Paljon erilaista nähtävää ja pikkuputiikkeja.

Megahyvää ja ällömakeeta jätskiä Ghirardelli Squarella.

  Crissy Field

Supersöpöä kaupunginosaa tämä puoli. Teeveestä tutunnäköisiä ihania söpöjä taloja, sekä ihana ranta, josta huiput näkymät Golden Gate Bridgelle.

Chinatown

Olin varma etten tykkäisi Chinatownista, mutta viihdyinkin siellä yllättävän hyvin. Paljon pikkukauppoja, kaikenlaista krääsää - ja paljon kiinalaisia. Tunnelma on vähän kuin lomalla olisi. 

Union Square/Powell st

Täällä näkyy hyvin paljon autenttista kaupunkilaiselämää, koska alueella pyörii paljon paikallisia eikä vain turisteja. Paljon kauppoja, ruuhkaa ja ihmisiä. Tää on yksiä mun suosikkipaikkoja koko kaupungissa. 

 

Ja tää on vasta jäävuoren huippu; en malta odottaa että pääsen taas tutustumaan lisää tähän kaupunkiin!

Trick or treat?

Tiesin, että Halloween on amerikassa iso juttu ja että sitä juhlitaan pikkuisen eri tavalla kuin suomessa. En kuitenkaan ehkä osannut odottaa, että jo syyskuussa kauppoihin ilmestyisi kaikenlaisia halloweeniin liittyviä koristeita, asusteita ja ennenkaikkea karkkia.

Perinteisen amerikkalaisen halloweenin perässä suuntasin San Josen suuntaan South Baylle yhden ihanan saksalaistytön host-perheen luokse vierailulle. Alue, jolla tää perhe asuu, on kuulemma todella hyvä karkki tai kepponen kierrosta ajatellen. Eron eri asuinalueiden välillä todella huomasi: toisissa naapurustoissa keppostelijoita ja koristeltuja taloja oli ihan mielettömän paljon ja toisilla alueilla näkyi tuskin kahta keppostelijaa. Selvästi täytyy siis tietää, minne kannattaa lähteä karkkia keräilemään.

Me haluttiin kokea perinteinen amerikkalainen halloween, joten lähdettiin isolla porukalla karkkikierrokselle. Mukana oli useampi perhe lapsineen. Ihmisiä oli liikkeellä ihan mielettömän paljon ja suorastaan ihmettelen miten vanhemmat ei hukkaa lapsiaan siinä ruuhkassa! Koska ollaan jo pitkällä syksyllä, tulee pimeä aika aikaisin ja kesken keppostelen tulikin ihan pilkkopimeää. Sen takia oli niin vaikea yrittää löytää oikeat lapset sieltä väkijoukosta. Kadulla kulki valehtelematta satoja ihmisiä suuntaan ja toiseen. Oli kyllä aika kokemus.

Mitä tulee talojen koristeluun ja ihmisten panostukseen.. No voi huh sanon minä!

Oli kyllä hauska päästä näkemään miten satasella ihmiset täällä eläytyy halloweeniin. Kaikkia taloista ei suinkaan ollut koristeltu ihan over the top, mutta jotkut oli panostaneet niin paljon etten tajua. Koristelut oli mietitty loppuun asti pieniä yksityiskohtia myöden.

Perinteisen trick or treat - kierroksen lisäksi mun halloweeniin kuului perusmaerikkalaista ruokaa sekä hyvää seuraa!

Olihan se hauskaa, mutta ei tätä joka vuosi jaksaisi. En ymmärrä, miten ihmiset jaksaa panostaa joka vuosi ihan satasella yhteen iltaan!

Seuraavaan kertaan,
E

On the top of the world

Blogihiljaisuus. Miksi? Koska mulla ei muka ole aikaa istahtaa koneelle ja päivittää mun kuulumisia. How crazy is that? 

Elämä täällä kulkee aika omalla painollaan. Viikot menee hyvin pitkälti töissä ja välissä ehtii ehkä salille tai satunnaiselle kahvikupposelle jonkun kanssa. Mun työarkihan kulkee pääosin niin, että oon töissä aamulla ja sitten taas iltapäivästä iltaan. Käytännössä mulla on siis vapaata päivällä sen aikaa, kun lapsi on koulussa. Päivät menee ihan hurjan nopeesti ohi! 

Täällä olemiseen ja perheeseen oon sopeutunut mielestäni hyvin. Lisähaasteita tähän kaikkeen tuo tän perheen uniikki tilanne ja olosuhteet. Onnellinen olen kuitenkin siitä, että saan olla tällä paikalla auttamassa ja uskon täysin siihen, että mut on tarkoitettu olemaan täällä just nyt ja just tässä perheessä. Tällä hetkellä asustelen ainoastaan isän ja pojan kanssa, kun loput perheestä (äiti & tytär) on toiselle puolella maata terveydellisistä syistä. On tää näiden elämä kyllä aika hullua ja välillä mietin, että mihinköhän oon nenäni tunkenut. Mutta kuitenkin tiedän olevani just oikeella paikalla. 

Viikonloppuisin yritän ehtiä tehdä ja nähdä niin paljon kuin mahdollista, mutta joskus on pakko vähän nukkua ja levätäkin. Oon yllättänyt itseni jo miljoona kertaa omalla energiallani ja jaksamisellani. Viime viikonloppuna hostiskä kysyi multa perjantaina, että nähdäänkö me sua tänä viikonloppuna? Se ehkä kuvaa mun viikonloppuja aika hyvin; käyn kotona keskimäärin nukkumassa ja ehkä syömässä.

Tässä pari viikkoa sitten päätin toteuttaa yhden tavoitteista, jonka olin itelleni tälle vuodelle asettanut: kiivetä mount Diablon huipulle. Diablo sijaitsee käytännössä meidän takapihalla ja sisältää lukemattomia vaellusmahdollisuuksia. Tällä hetkellä luonto on kohtalaisen kuivahtaneen näköistä, mutta näköalat on silti ihan mielettömän upeat. Se kuivuuskin korjaantunee tästä kohta, koska täällä on satanut nyt kahtena päivänä putkeen. Tietäisittepä vaan kuinka iso uutinen se on täällä kuivuuden runtelemassa Kaliforniassa. Tyypit soittelee radioon sadehavaintoja ja jokapuolella kuuluu it's raining - hehkutusta. 

Diablo. 21 km kilometriä kävelyä, noin 1200 metrin nousu.

In the battle against the mountain I WON! 

 Views from the summit, how awesome is this!

Fiilis oli melkein kuin olisi on the top of the world! Ihan mieletön tunne katsella ympärilleen, kun näkymä kantaa useiden kymmenien kilometrien päähän. Aikaa tähän kaikkeen meni yhteensä noin 6 tuntia, miljoonien valokuvapysähdysten ja huipulla tuulettelun kanssa. Yllättäen alastulo oli se ikävämpi osuus, välillä tuntui että eihän tää lopu ikinä! 

Otin ehkä miljoona selfietä (hups), mutta jostain syystä hymyilen niissä kaikissa tosi typerän näköisesti, tai sitten vaan yritän hymyillä, mutten ihan onnistu siinä? 

Tarkoituksena olisi kirjoitella lähiaikoina lisää kuulumisia hauskoista ja kivoista jutuista, joita on tullut tässä viime viikkojen aikana puuhailtua, joten stay tuned!

E

I am not scared to jump, I am not scared to fall

Time flies so fast! Tuntuu että päivät kulkee ihan sairaan nopeesti ohi. Clayton alkaa tuntua pikkuhiljaa jo aika kodikkaalta. Kalifornia puolestaan on ihana. Täällä on niin paljon nähtävää ja niin paljon tehtävää, ettei pieni suomalainen edes ymmärrä! Maisemat on kauniita ja ihmiset on hyväntuulisia ja rentoja. Viikonloppuna ajoin viisikaistaisella, ruuhkaisella freewaylla katsellen tienviittoja, jotka sanoi muun muassa Los Angeles ja San Francisco. Tuli aika mieletön fiilis. This is it. I'm living my dream. 

En sano, että kaikki on ruusuilla tanssimista ja kultareunusteisia astioita, mutta viihdyn täällä ihan mielettömän hyvin. Tottakai kotia ja suomea on välillä ikävä. Työt ei aina ole ihan helpoimmasta päästä, vaan viikolla fiilis on usein aika väsynyt ja rättipoikki. Mutta päivääkään en vaihtaisi pois. 

Viime viikonloppu oli aika täydellinen ja sen voimalla oon liidellyt koko alkuviikon, vaikka univelka on sanoinkuvaamaton. Lauantaina oli luvassa leffa, pizzailta sekä seikkailua pikkuisessa Claytonissa kivojen kuvien ja auringonlaskun perässä. Sunnuntaina suuntasin South Baylla asuvien suomityttöjen kanssa kuuluisaan Santa Cruziin. Oli mieletön kulttuurishokki tavata suomalaisia pitkästä aikaa! Oli kyllä niin huippua, kun ei tarvinnut pohtia kulttuurisia eroja kaikessa toiminnassa, vaan oli niiiin helppo toimia. Suomalaisten kanssa on vaan niin helppoa. Musta tuntuu että varsinkin nää jenkit toimii niin korkealla taajuudella, että niiden seurassa oleminen on välillä aika uuvuttavaa. Ne puhuu ihan koko ajan. Ne ei ymmärrä, että suomalainen voi istua hiljaa vaikka viisi minuuttia eikä se tarkoita että joku on vialla. :D

Clayton, CA

 Santa Cruz, CA

Hiekkaa varpaissa, meren tuoksu, tukka silmillä ja vapaus sydämessä. Katselin tänään merta ja tajusin, että se on kyllä niin mun elementti. Voisin tuijottaa laineita loputtomiin. Tuntuu kuin hengittäisi sisään elämää, raikkautta ja rauhaa. 

Parasta on mennä spontaanisti uimaan ja napata aaltoja. Oltiin varmaan hyvä näky omituisissa uimavarusteissamme - varautuminen ei ollut kaikilla ihan 100 prosenttista. Capitolassa aallot oli niin suuria, että välillä ne hukutti sut alleen ja pyyhkäisi ylitse. 

Parasta on olla spontaani ja tehdä asioita on a whim. Heittäytyminen on parasta. Uimisen jälkeen oltiin itse kukin ihan tuskasen hiekkaisia ja jättetiin muutama kilo hiekkaa vessan lattialle yrittäessämme siistiytyä kotimatkaa varten. Ite löysin hiekkaa korvasta vielä autossakin. Joku heitti kotimatkalla kysymyksen, että miten meni niin kun omasta mielestä?  Mä tekisin kaiken uudestaan täysin samalla tavalla, hiekkakriisistä huolimatta. That's life. Imperfection makes it perfect.

 

Muistakaa nauttia elämästä joka hetki ja elää jokainen minuutti täysillä!

Love, E