Getting used to it all

En kyllä vieläkään tajua, että asun toisella puolella palloa. Oon nyt ollut täällä hiukan vajaa kuukauden, eikä yhtään tunnu siltä! Jotenkin en osaa edes käsitellä ajatusta siitä, että suomi on jossain kaukana ja mä oon täällä jossakin. Vähän kun unissakävelisin. Se on hassu tunne. Mulla on hyvä olla ja viihdyn täällä, mutta on vaan sellainen hassu olo, ettei kuitenkaan oikeen tiedä missä on. Yhtenä iltana telkkarissa joku totesi että "here in California we have..." ja mä jäin tuijottamaan telkkaria suu auki. Ai niin. Kalifornia. Mähän oon Kaliforniassa.

Kerta toisensa jälkeen mua hämmästyttää se, miten vähän ihmiset tietää suomesta. Multa on nyt kolme kertaa kysytty, että puhutaanko suomessa englantia äidinkielenä. Wait what? No ei todellakaan puhuta! Yllättävän monella on myös tarve kertoa, että I have relatives in Finland/my grandma was from Finland. That's totally fine, mutta sitten kun joku tulee kertomaan sulle että I have relatives in sweden/norway/russia/switzerland/whatever part of europe. I mean why?

Amerikkalainen how are you - kulttuuri puolestaan naurattaa mua päivä päivältä enemmän. Yhden saksalaisen tytön kanssa just jaettiin kokemuksia semi awkward -hetkistä tän asian parissa. Se on vaan suomalaiselle jotenkin aika hankala yhtälö. Paras hetki on ollut se, kun vaeltamassa ollessani vastaantuleva pysähtyi kysymään että how are you? Teki mieli vastata että why are you talking to me, I'm trying to hike here.

Yhden kulttuurisesti erilaisen ja huvittavan hetken koin myös kirkossa. Ensinnäkin voisin kertoa, että tämä kyseinen jumalanpalvelus oli suunnattu pelkästään nuorille aikuisille (n. 20-30-vuotiaille) ja paikalla oli arviolta ehkä noin 150 ihmistä. 150 nuorta aikuista kirkossa? I'm so not complaining! Mutta asiaan. Tiedättehän miten suomessa sut saatetaan laittaa nostamaan käsi pystyyn jos olet ekaa kertaa nuornteillassa? No, täällä sut seisotetaan koko porukan edessä ja joudut kertomaan kuka olet, miten oot eksynyt kyseiseen kirkkoon, mitä teet ja mikä on sun lemppari pumpkin dish. Great. Ja 150 ihmistä tuijottaa sua silmä kovana. No joo, itsehän koin tän lähinnä hyvänä juttuna, koska se varmisti sen että kaikki tiesi että mä oon uusi ja oli helppo tutustua moniin ihmisiin. Superlike siis!

Söpö Walnut Creek

Viikko on hurahtanut aivan sairaan äkkiä ohi. Oon tavannut paria muuta au pairia, tutustunut lähiympäristöön lisää, tutustunut uuteen kirkkoon ja hankkinut salijäsenyyden. Sali vaikuttaa ihan hyvältä paikalta ja eniten tykkään siitä, että siellä on myös uima-allas, eli uiminen on helppo yhdistää treeniin! That's cool!

Silti, voi PULS rakas kuinka kaipaan sua jo nyt!

Countrywood shopping center. Aivan sairaaaaan söpö paikka, mun viikon favourite place!

Everyday landscape, from the way to shcool.

Teille jotka ette vielä tiedä: aloin lukemaan Percy Jackson - sarjaa, koska hostpojan kanssa ollaan kiistelty siitä, että onko Harry Potter parempi kuin Percy Jackson vai päinvastoin. Mähän tietysti tiedän, että HP voittaa PJ:n mennen tullen. L on eri mieltä, sen mielestä ei voi olla parempaa sarjaa kuin Percy Jackson. Mutta L ei ole vielä saanut lukea Harry Potter - sarjaa, joten se ei vaan vielä tiedä, että HP on oikeesti parempi. ;)  Luettuani ekan Percy Jacksonin pysyn todellakin kanssani - Harry Potter on miljoona kertaa parempi! Ei PJ:kään huono ole, mutta ei se vedä millään vertoja J.K Rowlingin luomuksille. 

Claytonin tanssivat lapset.

Guess what made my week perfect? Season 12 is finally here!

Love, E

The day I fell in love

Breathing in the air of a new city.
Standing on your tiptoes, trying to reach higher to see more.
Feeling your heartbeat, trying not to get lost.

Feeling the freedom of being whoever you want to be. 

Trying to grasp all the opportunities around you.

Breathing in the air of a beautiful city.
All the smells, colours, places, people.
A million new things to take in.
A million new things to love. 

 Falling in love with San Fran.

Ja voi hups, tajusin vasta nyt, että koko tämä huikean pitkä kirjoitus tuli englanniksi. Sorry!

Ps. nyt löydät blogin myös Bloglovinista!
Follow my blog with Bloglovin

Life in California

Clayton, California

Väittävät, että tää on 10 000 asukkaan pikkukaupunki. Mutta kun lisätään yhtälöön se fakta, että näitä pikkukaupunkeja on vieri vieressä muutama, onkin todellisuus vähän eri. En pysty käsin laskemaan kaikkia täältä löytyviä kuppiloita, kauppoja, ruokapaikkoja ja palveluita. Tarjonta on loputon. 

Parasta tässä on kuitenkin se, että myös luonto on lähellä. Oon ihan rakastunut näihin maisemiin ja tähän ympäristöön. Tää talo sijaitsee ihan Mt. Diablon juurella ja vaellusreitit alkaa tosta 200 metrin päästä. Ihan mielettömän upeeta. Oon pariin otteeseen ehtinyt tutustumaan Diablon ympäristöön ja oon kyllä niin rakastunut.

Aika täällä hurahtaa ihan hirmuisen äkkiä! Oon tutustunut perheeseen, opetellut kulkemaan täällä, tavannut kaikki mahdolliset sukulaiset ja yrittänyt kotiutua. Amerikkalaisesta kulttuurista voisin kertoa nyt jo vaikka miljoona hauskaa tarinaa, mutta ehkä säästän ne myöhemmäksi. Hyvin menee, mutta menköön. Sopeutumista on vielä edessä varmaankin pitkä tovi, mutta hyvällä pohjalla ollaan. Tuntuu kivalta. Odotan innokkaasti, että mitä kaikkia upeita seikkailuja tänä vuonna vielä tuleekaan vastaan! Tässä vielä muutama kuva kuluneesta viikosta iPhonen silmin :) 

 One of the best things in this house! In love. 

Amerikkalaiset autot, voi huh! Voisin kirjottaa tästäkin aiheesta jo niin monta tarinaa. Kuten siitä, että täällä on stop-merkkejä kaikkialla. Oikeesti. Kaikkialla. Koko ajan. Ja nopeet syö hitaat - toimintajärjestys. Eli kuka ikinä on ensimmäisenä risteyksessä, saa mennä ensin. Confusing? Niin no. Odotappas kunhan kerron, että täällä saa ajaa punaisia päin. Jos oot kääntymässä oikeelle, on punainen valo ikään kuin varoituskolmio - kunhan katsot ettei ketään tuu mistään, niin sen kun annat mennä vaan. Suomalaisenahan mä tajuan kerta toisensa jälkeen jököttäväni siinä risteyksessä tien tukkeena odottamassa että valo vaihtuu.. :D Yksi autoihin liittyvä havainto on myös se, että amerikassa ei pahemmin esiinny suomen teillä hyvin tiheään näkyviä hirvityksiä: farmariautoja.

Sää täällä on ollut oikeen kiva, vaikkakin poikkeuksellisen lämmin ollakseen syyskuu. Koko viime viikko pyörittiin lähes + 40 tuntumassa. Mutta täytyy sanoa, että californian + 40 on jopa ihan miellyttävä! Kuuma toki, mutta ihan sairaan upeaa kun ilma ei oo yhtään kostea. Eli suomeksi vaikka on +40 astetta, niin ei oo yhtään hiostavan kuuma, on vaan kuuma. Loving it! Nyt pitäisi vähän viilentyä, eli ensi viikko pyöritään jossain 25-30 asteen tietämillä. Sopii mulle!

Kaikenkaikkiaan täällä siis kaikki hyvin. Terkkuja kaikille suomeen ja stay tuned! :) 

Let your fears go and just enjoy the ride

St. Petersburg, Florida

Here we are. Training school on virallisesti alkanut ja ollaan asetuttu tänne Tampa Bayn alueelle hotelliin. Matkustuspäivä oli vähintäänkin mielenkiintoinen. Opin päivän aikana sen, että yhden lennon myöhästyminen johtaa myöhästymiseen jatkolennolta. Tämä johtaa muutamaan stressin hetkeen ja ylimääräisiin sydämentykytyksiin. Lisäksi tämä luonnollisesti johtaa muutoksiin aikataulussa ja reitissä. Tämä johtaa siihen, että juokset London Heathrowlla terminaalista toiseen ja joudut käymään kahdessa ylimääräisessä turvatarkastuksessa. Tämä johtaa hikiseen ja väsyneeseen matkaajaan. Kaikki tämä johtaa tietysti siihen, että kun viimein pääset USAn kamaralle, on matkatavarat hukkuneet jonnekin matkan varrelle. Kun vihdoin luulet selvinneesi iloisesti perille istuessasi viimeisellä jatkolennolla, joutuukin viimeinen lento sään armoille, kun ukkosrintama piiskaa Tampaa. Laskeutumislupia ei jaella. Matka jatkuu vielä ylimääräiset puoli tuntia ja lopulta saavut perille yli neljä tuntia alkuperäisestä aikataulusta jäljessä. Ilman matkalaukkuja. Kello on niin paljon, että lentoyhtiöiden tiskit eivät ole auki, joten tämäkään ei ole niin simppeli homma. Lopulta löydät kuitenkin jonkun ihmisen, joka tietää asiasta jotain ja pääset nukkumaan. 

All in all, oli yllättävän helppo ja kivuton matkustuspäivä, enkä voisi olla iloisempi siitä, että oon vihdoin täällä! Niin ja laukutkin ovat jo saapuneet (tiistaina), eli ei tarvitse enää kärvistellä ilman tavaroita.

Nyt siis kouluttaudutaan St. Petersburgissa, Floridassa. Täällä on Hurricane season ja ilmakin on sen mukainen. Hurrikaani Erikan jäänteet on pyörineet tässä alueella ja tulleet alas sateena ja ukkosena. Täällä on lähinnä satanut, mutta Tampan alueella on ollut ukkosia ja sadetta niin paljon, että se on aiheuttanut jonkinsortin tulvia. Ollaan katseltu mun huonekaverin kanssa uutisia ja kummasteltu sitä, että mitä kaikkea mahdollista yhden maan alueella voi samanaikaisesti tapahtua.

Tää city on kyllä kaunis, se täytyy sanoa. Hassua miten täällä on palmupuita ja kaikkea ihan erilaista kasvustoa. Katujen vierustat kuhisee sisiliskoja! Training on alkanut hyvin ja on ollut kiva tutustua muihin au paireihin. Kaikki meistä lähtee kyllä ihan eri puolille usaa sitten loppupeleissä. Ollaan kyllä niin erilaisia ja niin eri kulttuureista, että on ollut aika huvittavaa yrittää toimia yhdessä porukkana. On ihan mielettömän hauskaa huomata miten eri tavoin eri maissa toimitaan.

Vapaa-ajalla ollaan syöty perus jenkkiruokaa (eli kaikkee epäterveellistä) ja käyty katselemassa kaupunkia. Tänään mennään yhden meidän järjestön regional representativen kanssa syömään meksikolaista ruokaa ja tavataan paikallisia au paireja. 

  

 Kaikki siis hyvin täällä auringon alla. Uusia seikkailuja odottaen! Vielä pari päivää täällä Floridassa ja perjantaina sitten nokka kohti Kaliforniaa :)

-E