Wake me up in San Francisco

Oon pahoillani tästä San Francisco -hehkutuksesta, mutta en vaan kestä. Oon jotenkin niin rakastunut tohon kaupunkiin, etten edes ymmärrä! En edes osaa kuvailla miksi. Se on niin monipuolinen, hyväntuulinen, vaihteleva, yllätyksellinen, sykähtelevä, eloisa, värikäs. Ikinä ei tiedä mitä tulee vastaan. Kaupungin eri osat eroaa toisistaan ihan uskomattoman paljon. Ihmiset on pääosin hyväntuulisia. Ja vähän kaheleita. Tyypit on ylpeesti sitä, mitä ajattelevat. San Franciscossa ei ole epätavallista nähdä jonkun jammailevan kävellessään, räppäävän junassa, hymyilevän ihmisille risteyksissä tai muuten vaan olevan amazingly hyvällä tuulella. Eli kun palaan suomeen ja teen sosiaalisesti jotain tosi epäkorrektia - kuten vaikka jammaillen odotellessani liikennevalon vaihtumista vihreäksi - niin muistettaakoon että täällä se on sosiaalisesti ihan normi. 

Myönnettäköön, että kaupungin ilmapiiriin vaikuttaa varmaan osaltaan myös melko yleinen pilvenpolttelu (pilven haju on oikeastaan aika ominainen osa katukuvaa: jos siltä välttyy, niin on aika velho), mutta edes se ei jotenkin saa mun ihastusta vähenemään. San Francisco tunnetaan vapaasta ajattelustaan ja liberaaliudestaan, mikä on samalla upeeta että kamalaa. Se luo osaltaan sitä mielettömän upeeta ilmapiiriä, joka kaupungissa vallitsee, mutta samalla uskovana se saa mun sydämen huokaisemaan murheesta. 

Tässä kuvia muutamalta eri reissulta cityyn :) 

Pier 39 & Fisherman's Warf

Se kaikista turistimaisin osa kaupunkia, mutta silti söpö. Paljon erilaista nähtävää ja pikkuputiikkeja.

Megahyvää ja ällömakeeta jätskiä Ghirardelli Squarella.

  Crissy Field

Supersöpöä kaupunginosaa tämä puoli. Teeveestä tutunnäköisiä ihania söpöjä taloja, sekä ihana ranta, josta huiput näkymät Golden Gate Bridgelle.

Chinatown

Olin varma etten tykkäisi Chinatownista, mutta viihdyinkin siellä yllättävän hyvin. Paljon pikkukauppoja, kaikenlaista krääsää - ja paljon kiinalaisia. Tunnelma on vähän kuin lomalla olisi. 

Union Square/Powell st

Täällä näkyy hyvin paljon autenttista kaupunkilaiselämää, koska alueella pyörii paljon paikallisia eikä vain turisteja. Paljon kauppoja, ruuhkaa ja ihmisiä. Tää on yksiä mun suosikkipaikkoja koko kaupungissa. 

 

Ja tää on vasta jäävuoren huippu; en malta odottaa että pääsen taas tutustumaan lisää tähän kaupunkiin!

Trick or treat?

Tiesin, että Halloween on amerikassa iso juttu ja että sitä juhlitaan pikkuisen eri tavalla kuin suomessa. En kuitenkaan ehkä osannut odottaa, että jo syyskuussa kauppoihin ilmestyisi kaikenlaisia halloweeniin liittyviä koristeita, asusteita ja ennenkaikkea karkkia.

Perinteisen amerikkalaisen halloweenin perässä suuntasin San Josen suuntaan South Baylle yhden ihanan saksalaistytön host-perheen luokse vierailulle. Alue, jolla tää perhe asuu, on kuulemma todella hyvä karkki tai kepponen kierrosta ajatellen. Eron eri asuinalueiden välillä todella huomasi: toisissa naapurustoissa keppostelijoita ja koristeltuja taloja oli ihan mielettömän paljon ja toisilla alueilla näkyi tuskin kahta keppostelijaa. Selvästi täytyy siis tietää, minne kannattaa lähteä karkkia keräilemään.

Me haluttiin kokea perinteinen amerikkalainen halloween, joten lähdettiin isolla porukalla karkkikierrokselle. Mukana oli useampi perhe lapsineen. Ihmisiä oli liikkeellä ihan mielettömän paljon ja suorastaan ihmettelen miten vanhemmat ei hukkaa lapsiaan siinä ruuhkassa! Koska ollaan jo pitkällä syksyllä, tulee pimeä aika aikaisin ja kesken keppostelen tulikin ihan pilkkopimeää. Sen takia oli niin vaikea yrittää löytää oikeat lapset sieltä väkijoukosta. Kadulla kulki valehtelematta satoja ihmisiä suuntaan ja toiseen. Oli kyllä aika kokemus.

Mitä tulee talojen koristeluun ja ihmisten panostukseen.. No voi huh sanon minä!

Oli kyllä hauska päästä näkemään miten satasella ihmiset täällä eläytyy halloweeniin. Kaikkia taloista ei suinkaan ollut koristeltu ihan over the top, mutta jotkut oli panostaneet niin paljon etten tajua. Koristelut oli mietitty loppuun asti pieniä yksityiskohtia myöden.

Perinteisen trick or treat - kierroksen lisäksi mun halloweeniin kuului perusmaerikkalaista ruokaa sekä hyvää seuraa!

Olihan se hauskaa, mutta ei tätä joka vuosi jaksaisi. En ymmärrä, miten ihmiset jaksaa panostaa joka vuosi ihan satasella yhteen iltaan!

Seuraavaan kertaan,
E

On the top of the world

Blogihiljaisuus. Miksi? Koska mulla ei muka ole aikaa istahtaa koneelle ja päivittää mun kuulumisia. How crazy is that? 

Elämä täällä kulkee aika omalla painollaan. Viikot menee hyvin pitkälti töissä ja välissä ehtii ehkä salille tai satunnaiselle kahvikupposelle jonkun kanssa. Mun työarkihan kulkee pääosin niin, että oon töissä aamulla ja sitten taas iltapäivästä iltaan. Käytännössä mulla on siis vapaata päivällä sen aikaa, kun lapsi on koulussa. Päivät menee ihan hurjan nopeesti ohi! 

Täällä olemiseen ja perheeseen oon sopeutunut mielestäni hyvin. Lisähaasteita tähän kaikkeen tuo tän perheen uniikki tilanne ja olosuhteet. Onnellinen olen kuitenkin siitä, että saan olla tällä paikalla auttamassa ja uskon täysin siihen, että mut on tarkoitettu olemaan täällä just nyt ja just tässä perheessä. Tällä hetkellä asustelen ainoastaan isän ja pojan kanssa, kun loput perheestä (äiti & tytär) on toiselle puolella maata terveydellisistä syistä. On tää näiden elämä kyllä aika hullua ja välillä mietin, että mihinköhän oon nenäni tunkenut. Mutta kuitenkin tiedän olevani just oikeella paikalla. 

Viikonloppuisin yritän ehtiä tehdä ja nähdä niin paljon kuin mahdollista, mutta joskus on pakko vähän nukkua ja levätäkin. Oon yllättänyt itseni jo miljoona kertaa omalla energiallani ja jaksamisellani. Viime viikonloppuna hostiskä kysyi multa perjantaina, että nähdäänkö me sua tänä viikonloppuna? Se ehkä kuvaa mun viikonloppuja aika hyvin; käyn kotona keskimäärin nukkumassa ja ehkä syömässä.

Tässä pari viikkoa sitten päätin toteuttaa yhden tavoitteista, jonka olin itelleni tälle vuodelle asettanut: kiivetä mount Diablon huipulle. Diablo sijaitsee käytännössä meidän takapihalla ja sisältää lukemattomia vaellusmahdollisuuksia. Tällä hetkellä luonto on kohtalaisen kuivahtaneen näköistä, mutta näköalat on silti ihan mielettömän upeat. Se kuivuuskin korjaantunee tästä kohta, koska täällä on satanut nyt kahtena päivänä putkeen. Tietäisittepä vaan kuinka iso uutinen se on täällä kuivuuden runtelemassa Kaliforniassa. Tyypit soittelee radioon sadehavaintoja ja jokapuolella kuuluu it's raining - hehkutusta. 

Diablo. 21 km kilometriä kävelyä, noin 1200 metrin nousu.

In the battle against the mountain I WON! 

 Views from the summit, how awesome is this!

Fiilis oli melkein kuin olisi on the top of the world! Ihan mieletön tunne katsella ympärilleen, kun näkymä kantaa useiden kymmenien kilometrien päähän. Aikaa tähän kaikkeen meni yhteensä noin 6 tuntia, miljoonien valokuvapysähdysten ja huipulla tuulettelun kanssa. Yllättäen alastulo oli se ikävämpi osuus, välillä tuntui että eihän tää lopu ikinä! 

Otin ehkä miljoona selfietä (hups), mutta jostain syystä hymyilen niissä kaikissa tosi typerän näköisesti, tai sitten vaan yritän hymyillä, mutten ihan onnistu siinä? 

Tarkoituksena olisi kirjoitella lähiaikoina lisää kuulumisia hauskoista ja kivoista jutuista, joita on tullut tässä viime viikkojen aikana puuhailtua, joten stay tuned!

E

I am not scared to jump, I am not scared to fall

Time flies so fast! Tuntuu että päivät kulkee ihan sairaan nopeesti ohi. Clayton alkaa tuntua pikkuhiljaa jo aika kodikkaalta. Kalifornia puolestaan on ihana. Täällä on niin paljon nähtävää ja niin paljon tehtävää, ettei pieni suomalainen edes ymmärrä! Maisemat on kauniita ja ihmiset on hyväntuulisia ja rentoja. Viikonloppuna ajoin viisikaistaisella, ruuhkaisella freewaylla katsellen tienviittoja, jotka sanoi muun muassa Los Angeles ja San Francisco. Tuli aika mieletön fiilis. This is it. I'm living my dream. 

En sano, että kaikki on ruusuilla tanssimista ja kultareunusteisia astioita, mutta viihdyn täällä ihan mielettömän hyvin. Tottakai kotia ja suomea on välillä ikävä. Työt ei aina ole ihan helpoimmasta päästä, vaan viikolla fiilis on usein aika väsynyt ja rättipoikki. Mutta päivääkään en vaihtaisi pois. 

Viime viikonloppu oli aika täydellinen ja sen voimalla oon liidellyt koko alkuviikon, vaikka univelka on sanoinkuvaamaton. Lauantaina oli luvassa leffa, pizzailta sekä seikkailua pikkuisessa Claytonissa kivojen kuvien ja auringonlaskun perässä. Sunnuntaina suuntasin South Baylla asuvien suomityttöjen kanssa kuuluisaan Santa Cruziin. Oli mieletön kulttuurishokki tavata suomalaisia pitkästä aikaa! Oli kyllä niin huippua, kun ei tarvinnut pohtia kulttuurisia eroja kaikessa toiminnassa, vaan oli niiiin helppo toimia. Suomalaisten kanssa on vaan niin helppoa. Musta tuntuu että varsinkin nää jenkit toimii niin korkealla taajuudella, että niiden seurassa oleminen on välillä aika uuvuttavaa. Ne puhuu ihan koko ajan. Ne ei ymmärrä, että suomalainen voi istua hiljaa vaikka viisi minuuttia eikä se tarkoita että joku on vialla. :D

Clayton, CA

 Santa Cruz, CA

Hiekkaa varpaissa, meren tuoksu, tukka silmillä ja vapaus sydämessä. Katselin tänään merta ja tajusin, että se on kyllä niin mun elementti. Voisin tuijottaa laineita loputtomiin. Tuntuu kuin hengittäisi sisään elämää, raikkautta ja rauhaa. 

Parasta on mennä spontaanisti uimaan ja napata aaltoja. Oltiin varmaan hyvä näky omituisissa uimavarusteissamme - varautuminen ei ollut kaikilla ihan 100 prosenttista. Capitolassa aallot oli niin suuria, että välillä ne hukutti sut alleen ja pyyhkäisi ylitse. 

Parasta on olla spontaani ja tehdä asioita on a whim. Heittäytyminen on parasta. Uimisen jälkeen oltiin itse kukin ihan tuskasen hiekkaisia ja jättetiin muutama kilo hiekkaa vessan lattialle yrittäessämme siistiytyä kotimatkaa varten. Ite löysin hiekkaa korvasta vielä autossakin. Joku heitti kotimatkalla kysymyksen, että miten meni niin kun omasta mielestä?  Mä tekisin kaiken uudestaan täysin samalla tavalla, hiekkakriisistä huolimatta. That's life. Imperfection makes it perfect.

 

Muistakaa nauttia elämästä joka hetki ja elää jokainen minuutti täysillä!

Love, E

Apple Hill

Oltiin tänään isolla porukalla vierailemassa Apple Hill - nimisessä paikassa. Nimensä mukaisesti siellä oli paljon omenoita! I mean a lot!

Päädyin mukaan tälle reissulle kirkon nuorten aikuisten porukan mukana. Kävin viime viikolla enimmäistä kertaa tutustumassa sellaiseen isoon kirkkoon tässä lähistöllä, jossa on iso ja elävä ryhmä nuoria aikuisia. Ihan mieletöntä on se, että ympärillä on iso porukka samanhenkisiä ja samanikäisiä ihmisiä. En oo yhtään tottunut tällaiseen, mutta voisin kyllä tottua. Ihan huippua! Parasta tässä on näiden tyyppien avoimuus ja vastaanottavuus. Suomessa olis varmasti noin sata kertaa vaikeempaa yrittää tutustua ihmisiin. Nää vaikuttaa niin mahtavilta ihmisiltä, että odotan oikeen innolla, että pääsen yhä paremmin tutustumaan niihin :)

Apple Hill on paikka, jossa on kaikkea mahdollista omenoihin liittyvää. Siellä voi poimia omenoita; tarjolla on monia pieniä farmeja, joissa saat itse käydä poimimassa omenat puusta. Lisäksi siellä myyään paljon omenasta tehtyjä tuotteita: karamelliomenoita, omenahilloa, omenapiirakoita, omenadonitseja, omenakarkkeja, omenatoffeeta, omenakaikkea. Whatever you can imagine.

So here's the day in pictures, enjoy!

Stole this picture from Facebook, sorry guys!

Joku muukin oli lähtenyt omenoita noukkimaan?

Täällä niitä kasvoi puissa pilvin pimein.

 Trust in the Lord with all your heart
and lean not on your own understanding;
in all your ways acknowledge him
an he shall direct your paths.
Proverbs 3:5-6

Terkuin, E